Taipumus keskustella joko ns. kohteliaisuuskentässä (samanmielisyyttä hymistellen) tai väittelymoodissa (tyyliin minä oikeassa, sinä väärässä) on juurtunut meihin. Dialoginen, asioita eri näkökulmista tarkasteleva ja vastaanottava keskustelutapa on harvinaisempi. Muiden muassa oppimisyhteisöissä tätä keskustelua kuitenkin tarvittaisiin. Taidon oppiminen edellyttää harjoittelua. Se tarkoittaa tiettyjen dialogisten toimintatapojen haltuun ottamista. Se tarkoitta myös kokemuksellisesti, tunteiden tasolla epävarmuuden sietoa, "pysymistä hengissä" erilaisesta ajattelusta huolimatta. Tämä tarkoittaa usein käytännössä tunteiden itsesäätelyn oppimista ja itseluottamuksensa tutkailemista.
Joitakin tiettyjä dialogisia toimintatapoja on helppo oppia verrattuna harjoituksiin, joissa treenaa dialogista taitoa ottaa vastaan omaan ajatteluun nähden erilaista ajattelua ja taitoa ilmaista (toisia kunnioittavaan tyyliin) omaa ajatuksenkulkuaan. Palkinto harjoittelusta on huomattava. Mitä useampi osaa oppimisyhteisössä toimia näin sitä enemmän opiskelijat avaavat ajatteluaan ja pääsevät keskustelussa jopa luovaan virtaukseen.
Opettajan rooli on keskeinen pohtivan ja luovan keskustelun synnyttämisessä ja ohjaamisessa. Jokaista dialogista toimintatapaa voi harjoituttaa opiskeliojoiden kanssa sen verran kuin itse niitä hallitsee. Vähitellen aito pohtiva ja luova keskustelu näkyy ja kuuluu yhteisössä aina vain paremmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Huomaan itse sortuvani tuohon väittelymoodiin. Opetustunneillani usein rohkaisen opiskelijoita väittelyyn ja erimielisyyden ilmaisuun, enkä niinkään ajatusten kehittelyyn ja eteenpäin viemiseen.
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, että myös opiskelijoiden iällä on merkitystä tähän väittelyn syntyyn. Itse olen töissä aikuisten ihmisten kanssa, ja huomaan, että dialogin taito kasvaa ajan myötä. Mitä nuorempia dialogiin osallistujat ovat, sitä helpommin tuohon väittelynmoodiin mennään. Itse kyselen tunneilla paljon ja jos joku vastaa väärin olen pyrkinyt kehittämään keinoja siihen, että en väitä vastaan vaan muulla tavoin kiertämällä yritän päästä oikeaan vastaukseen. -merja-
VastaaPoistaTekisi mieli väittää, että ei ainakaan toisella asteella mitenkään helposti. Itse olen kyllä sellainen, että viritän mielelläni keskustelua, mutta sitä ei juuri koskaan tahdo syntyä. Mitenkähän se voisi onnistua? (Natascha)
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä siinä, että keskustelut yleensä hoidetaan ilman oikeaa dialogia, jossa asioita pohditaan eri näkökulmista. Itse ainakin syyllistyn tähän. Mietin, että miksiköhän näin on? Toimimmeko tietyillä rutiineilla, onko meillä liian kiire vai mistä on kysymys? Uskon kuitenkin, että suurimmaksi osaksi tässä on varmaan kysymys osaamattomuudesta. Meidän pitäisi oppia miten dialogia aidosti hyödynnetään keskusteluissa.
VastaaPoistaOnneksi dialogista toimintatapaa voi oppia harjoittelemalla, kuten mainitsit. Harjoittelua voi toteuttaa erilaisissa toimintaympäristöissä. Dialogin harjoitteleminen voi kasvattaa itsevarmuutta ja näin mahdollistaa entistä vahvemman osallistumisen jopa keskusteluihin joiden aihe ei ole ehkä ominta aihealuetta. (U-MH)
Väittely- ja hymistelytilanteet ovat tuttuja ja mielestäni ne ovat yleisempiä tilanteissa, joissa suoritusta arvioidaan. (Koulutuksen ulkopuolisen työelämän ryhmätilanteissa dialogia on ollut helpompi saada aikaan).
VastaaPoistaKohteliaisuuskentän ongelma on se, että keskustelu käy tylsäksi, eikä keksitä mitään uutta. Ollaan vain tyytyväisiä siihen, mitä on toistettu. Väittelytilanteen ongelmallisuus on, että osa ryhmästä on paljon aktiivisempia loppujen kustannuksella. Dialogi vaatii opettajalta valmisteluja ja keskittymistä, jotta erilaisia ääniä saadaan esiin rakentavalla tavalla. On myös mietittävä, miten tuleva arviointi vaikuttaisi mahdollisimman vähän itse keskustelutilanteeseen: eli että pohdittava aihe itsessään on arvokas, ei suoritus sinänsä. (Jenni H.)
Olen huomannut myös, että moni aloittaa keskustelun vänkäämällä asioiden oikeellisuudesta. Heillä on tietynlainen puolustusmekanismi heti päällä ja vuorovaikutus on todella haasteellista tällaisten ihmisten kanssa. Nuorilla ihmisillä näkemys asioista on monesti vielä melko musta-valkoinen ja he eivät välttämättä omaa vielä sellaista elämänkokemusta,että osaisivat ajatella laajemmin. Mutta entäs nämä aikuiset, joilla on jo paljon elämän- ja työkokemusta.. Monet heistä ovat vuorovaikutustaidoiltaan erinomaisia ja pystyvät ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä. Sitten on joukko sellaisia henkilöitä, jotka eivät halua tai osaa ottaa vastaan omista mielipiteistä eroavia kommentteja, vaan loukkaantuvat itseeen kohdistuvasta palautteesta. Tällaiset henkilöt monasti vetäytyvät pois koko keskustelusta, vaikka he hyötyisivät keskustelutaitojen harjoittelusta todella paljon. Opettajalla onkin melkoinen haaste saada oppilas mukaan yhteiseen keskusteluun. Mielestäni tärkeää olisikin, että vuorovaikutustilanteita ja keskustelutaitoja aloitettaisiin harjoittelemaan jo lapsena. Silloin olisi mahdollista saada hyvät eväät monille antoisille dialogeille elämän varrella.(Satu M-H)
VastaaPoistaHyvä keino keskustelun aloittamiselle on, että aloitetaan kokemuksista työssäoppimisen aikana. Kun opiskelija kertoo omasta kokemuksesta (esim. agressiivisen potilaan kohtaaminen)niin, siinä ei heti tule se ajatus onko tämä oikein tai väärin. Muutkin opiskelijat yleensä tarttuvat tähän ja kertovat omia kokemuksiaan ja tästä lähtee syvempi prosessi ja luovaakin ajattelua, miten näissä tilanteissa tulisi toimia. (TR)
VastaaPoistaMielestäni vastavuoroiseen dialogiin lähteminen vaatii sen, että tuntee muut dialogiin osallistujat. Jos opiskelijat ovat toisilleen tuntemattomia, tai vastaavasti työntekijät, ei ehkä synny sitä ns. turvallista ilmapiiriä, jonka turvin keskustelu yltää parhaimmillaan tuohon luovaan virtaukseen.(tarja)
VastaaPoistaElän työelämän muutos- ja murrosvaiheessa, jossa kuvatut tilanteet koskettavat niin itseäni kuin työsyhteisöäni. Dialogisuus on haastava vuorovaikutuksen taito, mutta onnistuessaan palkitsevin. On paljon helpompaa huomioida toisen puutteet kuin nähdä itsessään niin alaistaitojen kuin asiantuntijuuden puutteita vuorovaikutusosaajana. Toisaalta nolottaa oma osaamattomuus alalla, jossa vaaditaan vuorovaikutustaitoja. Ja samaan aikaan mietin, että onko kyse yksin omasta taitamattomuudesta vai onko kyse laajemmin koko yhteisön taitamattomuudesta?!
VastaaPoistaHyvä luottamus takaa rauhan vuorovaikutustilanteisiin eikä tarvitse työskennellä kohteliaisuuskentän alueella. Toisaalta dialogisuudessa voimavarana on erilaisuus, joka vaatii sitoutumista. Jo lapsena saatu kokemus hyvistä vuorovaikutustilanteista vie pitkälle elinikäisenä oppijana. Siksi olenkin edellisen kanssa samaa mieltä siitä, että jo lasten kohdalla tulisi kiinnittää paljon huomiota vuorovaikutustilanteisiin ja sen sisältöön. Mielestäni, mitä enemmän pääsemme irti yksilökeskeisyydestä ryhmässä toimimiseen ja ryhmätyötaitojen arvostamiseen, sitä suurempi mahdollisuus meillä on saada dialogista vuorovaikutusta erilaisissa tilanteissa aikaan. (mira)
Hienoa, että Satukin on kokenut asiat samoin kuin mitä minä, eli että nuorisopuolen taipumus on hymistelyyn kuten aikaisemmin kommentoin.
VastaaPoistaAjattelen asiaa Sadun kanssa samoilla linjoilla, että dialogia pitäisi aloittaa opettelemaan jo alakoulussa, jotta siihen opittaisiin. Varsinkin täällä aikuiskoulutuksessa huomaan, että opiskelijat ovat oppineet siihen, että opettajan tehtävä on paahtaa luokan edessä suu vaahdossa ja he kuuntelevat. Sitten kun tilanne onkin se, että opettaja haastaa heidät mukaan keskusteluun, on tilanne aluksi aivan outo. Tälläinen dialogi on opiskeltava alusta alkaen ja heidät tulee opettaa tähän heti koulutuksen alussa.
-merja-
Puhuitte dialogin harjoittelemisesta. Luuletteko, että harjoittelutilanteessa olisi hyvä kertoa etukäteen, että seuraavassa keskustelussa harjoittelemme dialogia vai tyrehdyttääkö tämä harjoittelun mainitseminen keskustelun kokonaan? Sillä epäilen, että jos mainitsee harjoittelusta, niin kukaan ei osallistu keskusteluun vakavasti. Toisaalta taas jos ei kerro, että kyseessä on erityyppinen keskustelu kuin aiemmin, niin voi olla vaikeaa suunnata keskustelua dialogin suuntaan ja se menee kuten ennenkin.
VastaaPoistaToinen asia mikä minulle tuli mieleen, on ihmisten vireystila. Onko kukaan tutkinut tai seurannut, että saadaanko parhaat dialogit aikaan aamu- vai iltapäivästä? Sillä ihmisiä on hankala saada mihinkään mukaan, jos vireystila on heikko ja voisin kuvitella, että varsinkin pohtivan dialogin onnistumiseen vaikuttaa suuresti ihmisten vireystila. (Tiina V)
Tiina V kirjoitti:
VastaaPoista”Puhuitte dialogin harjoittelemisesta. Luuletteko, että harjoittelutilanteessa olisi hyvä kertoa etukäteen, että seuraavassa keskustelussa harjoittelemme dialogia vai tyrehdyttääkö tämä harjoittelun mainitseminen keskustelun kokonaan?”
Hieno ja tärkeä kysymys Tiinalta, kiitos.
Ajattelen, että osallistujille olisi hyvä kertoa, että nyt harjoittelemme dialogia sekä kertoa dialogin periaatteita.
Usein ryhmissä on niitä aina äänessä olevia ja sitten hiljaisempia. Kun dialogin periaatteita käytäisiin yhdessä läpi mm. symmetria (mihin olen itse ihastunut) eli, että jokainen tietää, että saa sanoa sanottavansa, koska jokaiselle on ns. varattu oma puheenvuoro. Tärkeää on myös se, että keskustelijat kunnioittavat toinen toisiaan eli jokaisella on ns. sama aika omaan puheenvuoroonsa.
Mitä mieltä muut olette, voiko dialogia harjoitella jos osallistujat eivät tiedä, että kyseessä on dialogi? / Eija Par
Natascha haluan kertoa sinulle, miten itse huomasin tällä viikolla kuinka paljon ympäristö vaikuttaa toisen asteen nuorten kanssa käytävän dialogisen keskustelun ja erityisesti luottamuksen syntymiseen. Ensimmäisillä tunneilla vaihdoin ”ei tasa-arvoisen” luokkamuotoisen tilanteen tuolit rinkiin ryhmittelyyn, jolloin opiskelijat tuntuivat yhtäkkiä kuin unohtavan, että opettaja on ringissä mukana. Kytkin myös käsiteltävän asian nuorten aiemmin oppimaan sekä heidän harrastuksiinsa, elämäänsä ja maailmaansa. Näin onnistuin itseänikin hämmästyttävällä tavalla luomaan aktiivisen keskustelun 15 – 16-vuotiaiden nuorten kanssa ”maailman tylsimmästä aiheesta” eli kirjanpidon liiketapahtumista. Opiskelijat todella pääsivät keskusteluvauhtiin oivaltaessaan aiemmilla kursseilla tutuiksi tulleiden reaali- ja rahaprosessin tapahtumien liittymisen kirjanpidossa kirjattaviin menoihin, tuloihin ja rahoitustapahtumiin. Tunnin jälkeen kysyessäni, mitä mieltä he olivat tällaisesta lähestymistavasta, sain luokalta yksimielisen vastauksen ”Aloitus oli erilainen ja hyvä. Näin uskaltaa jotenkin paremmin kysyä ja puhua.” Parin päivän päästä toimimme luokkamuodossa saman asian kanssa, hieman kerraten, kirjoittaen ja sitten siirtyen ensimmäisten tiliristikkokirjaustehtävien tekemiseen. Uskomatonta, mutta jokainen pääsi heti kirjanpidon juonesta kiinni, toisin kuin edellisenä syksynä, kun aloitus oli luokkamuodossa enemmän sitä hymistelykeskustelua. Tiivistäisinkin tämän oman kokemuksen niin, että dialogisen keskustelun syntymiselle on hyvin tärkeää, että toimintaympäristö on ryhmän turvallisuuden tunnetta, luottamusta ja itsevarmuutta vahvistava. Lisäksi keskusteluun nostettu asia tulee kytkeä vahvasti keskustelijoiden omaan kokemusmaailmaan. (Kirsti)
VastaaPoistaTiina pohdiskeli, kannattaako dialogin harjoittamisesta kertoa opiskelijoille. Minun mielestäni kannattaa. Heille on varmaan hyvä ensin selvittää mitä dialogisuus tarkoittaa ja vaikka tällä samalla tavalla kuin me tässä harjoittelemme, testailla erilaisia menetelmiä. Tässä kohtaa olisi kiva kuulla, onko jollain kokemusta asiasta?(U-MH)
VastaaPoistaKeskustelu kohteliaisuuskentässä tai väittelymoodissa tuntuvat olevan toistensa vastakohdat.
VastaaPoistaItse käytän keskusteluissa kumpaakin lähestymistapaa. Olemalla provosoivan konhtelias ja myöntelevä, pyrin saamaan keskustelukumppaniani avautumaan, eli luomaan dialogisen säiliön, jonka turvassa keskustelua voi viedä eteenpäin. Toisinaan otan käyttööni voimakkaasti provosoivan väittelymoodin ja lähestyn aihetta tietoisesti keskustelukumppaniini nähden vastakkaisesta suunnasta. Tällöin syntyy useimmiten tilanne, jossa kumpikin osapuoli kuuntelee tarkasti toisen lauseita ja sanavalintoja ymmärtääkseen väittelyn vastapuolen ajatuksenkulkua ja jotta voisi lausua oman osuvan vastineensa väittelyyn. Kummassakin tapauksessa lopputulemana on, että kumpikin osapuoli on saanut paljon irti tilanteista. Yhä useammin on kuitenkin syntynyt tilanteita, joissa kumpaakaan lähestymistapaa ei voi käyttää ja tällöin olen ollut kuuntelijan roolissa.
Tällä jaksolla olen oppinut monia, tietoisuudelleni uusia lähestymistapoja keskustelutilanteisiin, joita toivon voivani hyödyntää tulevaisuudessa harjoittelun jälkeen :-) (Mikael)
Luulen, että riippuu varmaankin paljon ryhmästä, että kannattaako kertoa etukäteen dialogin harjoittelusta. Voisi kuvitella, että jotkut ryhmäläiset voivat mennä ns.puihin ja pelästyvät ainakin hienoa termiä dialogi.. Opettajalta vaaditaankin ryhmän tuntemusta, jotta tietää miten toimia ja miten kertoa asiasta. Luulisin, että lasten ja nuorten kohdalla ainakin kannattaisi ensin tehdä käytännön harjoituksia ja kertoa jotain pääpiirteitä harjoittelun tavoitteista.(Satu M-H)
VastaaPoistaMinäkin luulisin, että riippuu ryhmästä ja myös tilanteesta, puhutaanko dialogin harjoittelusta vai onko se taustalla oleva harjoittelun aihe. Olen huomannut nuorisoasteella, että dialogi voi syntyä aivan itsestäänkin, mutta selkeästi on tilanteita, joissa toisen kunnioittaminen ja etenevä dialogi ei vain onnistu. Näyttäisi siltä, että sitä todella pitää harjoitella tietoisesti. Opettajan tai ohjaajan rooli on merkittävä. Opettaja ei saa lipsua mallina olemisesta vaikka tuntuisi, että nyt kaikki jo tietävät, mitä keskinäinen vuorovaikutus olisi ihanteellisimmillaan. Voi vaikka itse muistella, millaisia opettajia itse arvosti ja millainen heidän kykysä oppilaan huomioonottamiseen oli. Maija
VastaaPoistaMinäkin luulen, että riippuu paljon ryhmästä, kannattaako nimenomaan dialogia harjoitella vai harjoitellaanko sitä muun aiheen varjolla. Nuorisoasteella olen huomannut, että joskus dialogi onnistuu aivan loistavasti. Oppilaat kannustavat ja tukevat toisiaan. Sitten on tilanteita ja ryhmiä, joissa keskitytään aivan muuhun. Vaatii opettajalta tosi paljon asennoitumista ja voimavaroja, että jaksaa pitää yllä avoimen ja keskustelevan ilmapiirin. Pienikin lipsuminen ja jonkun vähäinenkin huomioimattomuus kostautuu. Voi vaikka muistella omia kouluaikoja ja opettajia. Varmasti sieltä löytyy luokan yhteenvetäjiä ja toisaalta myös sellaisia opettajia, joiden tunnilla ei ehkä edes halunnut osallistua. (Maija)
VastaaPoistaYksi metodi millä vähän voi auttaa oppilaita avautumaan on draama ja roolin taakse piiloutuminen. Eli keinotekoisesti asettaa keskustelijoille tietyt roolit. Esimerkiksi toinen puolustaa ja toinen vastustaa käsiteltävää asiaa, jolloin oppilas voi ikäänkuin irtaantua omasta itsestään ja siten voittaa ujouttaan. En tosin usko että tämä joka tilanteeseen sopii mutta omalla kohdallani toimi joskus.
VastaaPoistaOlen huomannut myös tuon iän tuoman taidon. Toisella asteella on vaikea saada 15- ja 16-vuotiaat nuoret keskustelemaan, vaikkakaan aihe ei olisi kaikista tylsin, mutta 20+ -vuotiaiden kanssa se onnistuu heti paljon paremmin. Se taitaa johtua juuri tästä elämänkokemuksesta ja työkokemuksesta ja myös siitä, että enää tuossa iässä ei niin paljon jännitetä sitä muiden mielipidettä.
VastaaPoistaOpettajan taidot ja aikataulut vaikuttavat kyllä myöskin todella paljon. Nuorisoasteella tuntuu oppilailla olevan niin kiire koko ajan, siis kiire esim. pois koulusta, että useissa ryhmissä on tapana vain "hutaista" tehtävät, jotta se olisi tehty pois vaivoista ja pääsisi tunnilta pois tai saisi tehdä jotain muuta. Oppilaiden tulee usein tehtyä tehtävät sen kummemmin niitä ajattelematta ja sisäistämättä. Välillä tulee oikein mietittyä, että mitähän he syväoppivat, kun asioita kerrataan, niin joillekin oppilaille tieto tulee aivan uutena asiana. Ehkä erilaiset keskustelut ja dialogit voisivat olla ratkaisuna tällaiseen. Ehkä he sitten paremmin sisäistäisivät ja muistaisivat asioita, kun oppiminen olisi mielenkiintoisempaa, kun joku muukin kuin opettaja olisi sanonut ja tuonut esille jotain uutta. Mutta tuleeko tässä sitten taas vastaan se kiire? Opiskelijoilla voi olla kiire vain hoitaa dialogit ja verkkokeskustelut pois alta, että pääsee niihin muihin, kiinnostavampiin hommiin.
Joskus tuntuu, että keskustelut nuorten kanssa ovat vähän "pakottamista". Sovitaan usein ryhmän kanssa, että nyt jutellaan nämä asiat puolin ja toisin ja tuodaan niitä omia ajatuksia ja mielipiteitä esille. Sitten jossain vaiheessa huomaat, että olet yksin asioidesi kanssa. Siinä vaiheessa keinona on mm. se, että opettaja toteaa, että jos ei keskustelua synny, niin sitten voidaan vaikka kirjoittaa nämä asiat. Oppilaat inhoavat "kalvosulkeisia", jolloin he taas innostuvat keskusteluun ja ihan hyvää dialogia siitä syntyy. Mutta tuntuu joskus hieman väkinäiseltä ja "pakottamiselta". Tässä kohtaa olisi siis paljon oppimista allekirjoittaneella. (Maria)
Olen Tarja sinun kanssa ihan samoilla linjoilla, että perustana dialogin sujumiselle on osallistujien keskenäinen tuntemus. Meillä käytössä oleva 5-jaksojärjestelmä sotii hyvin vahvasti tätä vastaan. Kun on useita ryhmiä opetettavana ja ryhmät vaihtuvat n. 8 vkon välein, niin hyvin vähän aikaa päästä tutuiksi oppilaiden kanssa. (Tommi)
VastaaPoistaNäiden blogikirjoitusten kautta on saanut aivan loistavia vinkkejä. Aivan kuten Mikaelkin kirjoitti, uusia lähestymistapoja joita voi käytännössä kokeilla. Kirstin esimerkki luokkamuodon vaihtamisesta oli hyvä. Minun mielestäni aikuisten kanssa työskennellessä voi hyvin kertoa mitä dialogisuus tarkoittaa kokeilevansa sitä opetuksessa. (Katriina K)
VastaaPoistaKeskustelukumppanin tunteminen tosiaan edistää ja rikastaa vuorovaikutustilannetta. Tällöin keskustelijoiden välillä on luottamus, johon nojaten omia mielipiteitä uskalletaan tuoda julki. Ollaan siis siellä dialogisessa säiliössä.
VastaaPoistaLähtökohtana avoimelle ja luovalle keskustelulle näkisin myös luottamuksen ja turvallisuuden tunteen. Kun keskusteluun osallistujat kokevat, että heidän hyväksytään omine näkemyksineen, on helppo uskaltaa tuoda esiin poikkeaviakin mielipiteitä. Hyvässä keskustelussa rakennetaan ajatuksen virtaa yhdessä, eikä ainoastaan vaihdeta valmiita näkemyksiä keskenään. Kaikkia kiinnostava aihe, esimerkiksi haastava yhteinen ongelmanratkaisutilanne, tuottaa varmasti etenevää ja uutta luovaa keskustelua ryhmässä.(MikaM)
VastaaPoista-merja- kommenttiin on helppo yhtyä, koska itsekin toimin aikuisten kanssa. Hyvä huomio oli dialogin taidossa, mikä kasvaa todellakin ajan myötä. Nuoremmilla aikuisilla on usein kapeampi ajatusmaailma, eikä mietitä välttämättä loppuun aiheen kokonaisuutta. Oman alani kysymykset liittyvät lähinnä siihen, jos joku oppilaista on sattunut tekemään tuntiaihetta vastaavaa työtä, mikä on aika harvinaista, koska kaikki tulevat ns. peruskurssille. Opetukseni tekniikkaa tulisi soveltaa enemmän maallikon omaisempaan käytäntöön ja saada sitä kautta mielenkiintoa dialogiin (markom)
VastaaPoistaOlen Merjan kanssa samaa mieltä opiskelijoiden iän merkityksestä väittelyn synnyssä. Olen itse opettanut nuoria, nuoria aikuisia sekä aikuisia ja huomannut myös, että dialogin taito kasvaa ajan myötä. Minulla on kuitenkin ollut myös ryhmiä, joissa on ollut sekä nuoria aikuisia että aikuisia ja heidän kanssaan olen havainnut, että nuoret aikuisetkin oppivat dialogin nopeasti, kun heillä on ryhmässä esimerkkejä.
VastaaPoistaSadun kommentti ihmisistä, joilla on puolustusmekanismi päällä, on myös tullut käytännössä koettua. Ehkä olen itsekin asiaan sortunut.. mutta harjoittelulla tästä päästään eroon. :) Olen Sadun kanssa samaa mieltä, että dialogiin harjoittelu tulisi aloittaa jo mahdollisimman nuorena. Ja sitä tulisi jatkaa joko tietoisesti tai aiheesta keskustelemalla pitkin matkaa.
Ja kuten tässä muutama muukin on jo todennut, näiltä sivuilta on tullut hyviä esimerkkejä, joita itsekin voi käytännössä hyödyntää. :)(Saija)
Väitetään, että dialogista toimintatapaa voi harjoituttaa opiskeliojoiden kanssa sen verran kuin itse niitä hallitsee. Ja näin aito pohtiva ja luova keskustelu näkyy ja kuuluu vähitellen yhteisössä aina vain paremmin. Onko (aina) näin? Yhdessä ryhmässäni on loistava porukka viemää keskusteluita luovasti ja pohtivasti eteen päin, mutta joukon ainoa ja todella voimakas besser wisser torpedoi koko ryhmän toiminnan raaan voimakkailla ja ylimielisillä mielipiteillään. ämä tappaa kaiken "hyvän". Välillä (meinaa) usko lppuu... - varsinkin kun oma dialogin osaaminen on vielä kovin matalalla tasolla...
VastaaPoista(Kai)
..besser wisser torpedoi koko ryhmän toiminnan...
VastaaPoistaKain esimerkki ei varmaan ole kovin ainutlaatuinen. Itse en ole ollut johtamassa opetuksellista dialogia, osallisutunut vain opiskelijana eikä tuollainen tapaus ole tuttu, mutta Jonin kommentissa esitetty draaman mukaanotto voisi joissakin tapauksissa toimia. Dialogia dominoiva henkilö laitetaan puolustamaan vastakkaista mielipidettä tai olemaan vastaanottavassa roolissa.(Tiina H)
...besser visser torpedoi koko ryhmän toiminnan...näitä ilmeisesti läytyy joka ryhmästä, joten siihen on varauduttava, että saataisiin juuri nämä henkilöt jotenkin osallistumaan keskusteluun ja antaa heille, vaikka joku vastuu ryhmässä, niin he eivät pääse terrorisoimaan ryhmää. (Päivi H)
VastaaPoistaMinäkään en ole ollut tietoisesti johtamassa dialogista keskustelua opetustilanteessa, mutta kuvittelisin, että aikuisopiskelijoiden välille syntyy joskus itsestään dialogi.
VastaaPoistaMinulle dialogi itsessään on jo vaikea käsite. Vaikeaksi sen tekee juuri rajan vetäminen väittelyn tai myötäilyn välille.
Mietin tuota draaman keinoa dialogissa ja ajatusta, että dominoiva henkilö laitetaan puolustamaan vastakkaista mielipidettä. Onko dialogi silloin enää aito dialogi, eikö periaatteeseen kuulunut kaikkien ajatusten hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat ja luulemisen ja kuvittelemisen välttäminen? Tuntemukseni on, että esimerkin kaltaisessa tilanteessa helposti ajaudutaan väittelyn puolelle. Mutta niin kuin sanoin, ei minulla ole aitoja kokemuksia ko. tilanteesta. Olisi hauska kuulla lisää kokemuksia teiltä muilta. (Emmi V)
Kain esimerkki on tuttu - ja ongelma tilanteessa on miten herättää dialogi (tai yhteinen pohdinta kun ei sitä ihan dialogiksi kehtaa nimittää...) takaisin henkiin. Vetäjä/opettaja ei saisi dialogin tappajaakaan käsitellä kovasti - se on väärin ja se antaa hyvin huonon viestin koko ryhmälle. Tiinan mainitsema on yksi hyvä keino, voi vain helposti johtaa vänkäämiseen asian tiimoilta pitkään. Huumori auttaa joskus (mutta pitää olla vielä Keskon toimitusjohtajaakin varovasempi). (PeterH)
VastaaPoistaNäistä kirjoituksista löytyy mielenkiintoisia kommentteja. Itse käyn usein kahden keskeisiä dialogeja koko ryhmän edessä jokun oppilaan kanssa. Olen huomannut että se rohkaisee muitakin ryhmäläisiä osallistumaan myöhemmin keskusteluihin.
VastaaPoistaVaikean asian edessä otan ryhmän yhteen ja katsomme vaikka joitakin kuvia yhdessä yhdeltä koneelta. Siinä syntyy automaattisesti keskustelua, kun ei ole sitä perinteistä oppimistilannetta. Rentous, avoimuus, huumori niitä tarvitaan kun halutaan saada keskustelu aikaan. -JA-
Muutosvastarinta ja "oppimisen pelko" näkyy usein ulospäin voimakkaina mielipiteinä ja toisten oppimisen torpeedoimisenakin.
VastaaPoistaOlen joskus kokeillut mikroluokassa sellaista keinoa, että olen ottanut tunneilla kunkin opiskelijan vuorollaan työskentelemään opettajan koneelle. Olen selittänyt uuden opittavan asian ja ohjannut kyseistä opiskelijaa näyttämään toimenpiteet muulle ryhmälle tykin avulla. Yllättäen luokka kyselee avoimemmin opettajan konetta käyttävältä asioita ja muutenkin ovat "kiinnostuneempia" oppimaan, onhan omakin vuoro opettajan koneelle tulossa. Yleensä ne päällepäsmärit sulautuvat muuhun joukkoon tässä vaiheessa.
Pehmeämpiä ja pedagogisesti relevanttejakin keinoja varmasti löytyy. (Sauli)
Niin Kuulostaa hyvältä Sauli tuo juttusi.Varmasti se johdattelee toisia dialogiseen keskusteluun herkemmin ja ne päällepäsmärit varmaankin yllättävästi alkavat ajattelemaan ja keskustelemaan muiden kanssa.
VastaaPoistaMinä ajattelen kanssa niin ,että olisiko opettajalla juuri tuo rooli tuossa,että ohjaa sen päällepäsmärin joillain keinoilla kuuntelevaksi ?
Minä itse annan puheenvuoroja myös muille,ja kyllä ne äänekkäimmätkin kuuntelee tuolloin.
Vaikeaahan se on saada kaikkia tasapuoliseen dialogiseen keskusteluun,mutta onko se kuitenkin opettajan tehtävä kuunnella ja ohjata keskustelua niin että kaikki osallistuvat omaehtoisesti?Harjoitus tekee kaiketi mestarin...
(Ranja K)
Päällepäsmärin, besserwisserin torpedoimista keskustelussa pohtivat tässä keskukstelussa monet. Mitä mieltä olette, onko dialogissa opettajan vastulla jakaa puheenvuoroja?
VastaaPoista(Anu K.)
Aikuiskouluttajana ole huomannut työharjoittelu-jakson jälkeisten päivien olevan erityisen otollisia dialogille. Aloitan keskustelun kyselemällä jokaiselta opiskelijalta työharjoittelu-paikastaan, tehtävistään, viihtymisestään jne. ja pikku hiljaa ohjaan keskustelun esim. prosessia-automaation tutkinnonperusteisiin ja käynnistän siitä dialogin, jossa jokainen opiskelija hakee työharjoittelustaan yhtenäväisyyksiä tutkintoon ja jo opiskeltuihin asioihin sekä harjoittelun aikaina syntyneisiin kysymyksiin. Usein seuraa hyvinkin innostunut ilmapiiri, jossa jokainen haluaa kertoa omasta harjoittelupaikastaan ja joka mielestäni avartaa jokaisen osallistujan näkemystä alan työpaikoista ja työelämän erilaisista odotuksista.
VastaaPoista-Jyrki L
Sadun mielestä oli tärkeää, että vuorovaikutustilanteita ja keskustelutaitoja aloitettaisiin harjoittelemaan jo lapsena. Tuo kyllä pitää paikkansa. Lisäisin vielä sellaisen pointin, että kyllähän niitä jollain tasolla harjoitetaankin, aivan arki elämää varten. Se on taas merkittävää, kuinka vanhempi, eli kasvattaja osaa ja pystyy ohjailemaan vuoropuhelua, minkälaisia signaaleja toiminnan kohteelle annetaan. "Kuumat sanat" voivat saada dialogin ohjaajan raiteeltaan ja dialogin kasvuksellinen aspekti on muisto vain, kun siirryttään rutikuivaan, yksisuuntaiseen kompaktiin ilmaisuun.
VastaaPoistaPeriaatteessa olen ollut havaisevani saman dendenssin, että mitä varttuneenpi dialogin osapuoli, sen hedelmällisempää vuorovaikutus on. Teoria ei ole kuitenkaan mielestäni yleispätevä, sillä poikkeamia säännöstä löytyy kaikista ikäryhmistä. Väitän vielä tähän loppuun, että mitä kokeneempi vastapuoli, sen vahvempi poikkeama keskiarvosta.
Kimmo H.
Itse myös aikuiskouluttajana ja työharjoitteluja ohjaavana kouluttajana olen huomannut saman. Jakson jälkeen Jyrkin mainitsemista asioista on helppo keskustella, sillä jokaisella on kokemuksia ja erilaisia kokemuksia, joista on ainakin yleisellä tasolla helppo keskustella. Ohjaajana on näissä tilanteissa helppoa suunnata dialogia työmarkkinoita koskeviin asioihin ja mm. ohjaavassa koulutuksessa työnhaun tai koulutuksen haun asioihin. (Kari)
VastaaPoistaOlen kerran kokeillut tietoisesti dialogista menetelmää opetuksessa. Tavoitteena oli kuunnella nuorten huolia. Kokemus oli todella puhutteleva. Ensinnäkin jouduimme havaitsemaan, että toisen kuunteleminen ja avoimien kysymysten käyttäminen on aika vaikeaa monille. On vaikeaa olla hiljaa ja antaa toisen puhua tai olla puhumatta. Hyvin mielellään opiskelijat alkoivat tarjota ratkaisuja ennen kuin 'nuori' oli ehtinyt edes kertoa tarinaansa.
VastaaPoistaIhmisillä saattaa olla itsestään kuva keskustelija pelkästään siitä syystä, että kokee olevansa hyvä kuuntelija. Hyvä kuuntelija ei kuitenkaan ole välttämättä hiljaa jatkuvasti, vaan tarjoaa kysymyksiä, tarkentaa ja toistaa sanatarkasti sanottuja asioita. Hyvää kuuntelutaitoa tulisi mielestäni harjoitella sekä aikuisten että nuorten kanssa niin paljon kuin mahdollista oppitunneilla, koska niissä tilanteissa todella opitaan, innostutaan ja halutaan toimia yhdessä.
Miten sitten voi ryhmää ohjata dialogiin? Itse olen kokeillut yllä mainitsemiani menetelmiä, mutta muutkin kiinnostaisivat. Dialoginen opetus vaatii opettajalta aika paljon keskittymistä, koska on oltava tarkkana siinä, että keskustelu todella säilyy dialogisena, siinä ei ole yksinpuhelua tai vetäytymistä. Myös opettajan on osattava heittäytyä dialogiin mukaan sopivalla tavalla. Anne. L.
Harjoitusten valmistelussa olen kokeillut ohjata harjoituksen suunnittelusta vastaavaa ryhmää kuuntelemalla heidän keskusteluaan ja haarukoinut miten suunnitelma lähtee kohti asetettuja tavoitteita. Itse sitten osallistun keskusteluun laajentamalla asioiden aukaisemista esim. avoimilla kysymyksillä jne... Näin olen saanut usein myös sellaisen keskustelusta vetäytyjän myöskin mukaan harjoituksen toteutukseen ja tietenkin oppimaan itse asiasta, jota ryhdytään harjoittelemaan.
VastaaPoista(Jarmo S)