Tähän kysymykseen on monia vastausnäkökulmia, joista valitsen yhden. Opettajat pohtivat toistuvasti menetelmiä, joiden avulla saa luotua tilanteita, joissa opiskelijat ovatkin hetken päästä innolla mukana ihmettelemässä opittavia asioita. Olen huomannut, että eräs tällaiseen tilanteeseen kuljettava toiminta on usein piilossa.
Kun opiskelijat osallistuvat kukin omilla tavoillaan opittavan asian käsittelyyn, nämä dialogiset hetket jätetään hyödyntämättä juurta jaksain. Kulttuurimme tapa on saada asiat nopeasti johonkin pakettiin. Sen seurauksena ei otetakaan opiskelijan kertomasta asiasta kaikkea irti ja viivytä siinä puheessa riittävästi. Tärkeintä on usein antaa vaikutelma siitä, kuinka nopeasti nyt saikin jo käsityksen toisen puheesta.
Viipyminen siinä, mitä tuodaan esiin voikin olla voimallinen taito saada asioiden yhdessä työstämiseen potkua ja dynamiikkaa. Sen jälkeen kun hoksaa, että nyt juuri kannattaa viipyä tuossa opiskelijan puheessa, on tarpeen osata muutama dialoginen toimintatapa. Viivyttämisen yhteydessä ovat hyödyllisiä sanatarkka toisen puheesta jatkaminen ja toisen puheesta avoimin kysymyksin tiedusteleminen.
Opiskelijan ollessa vaitonainen opittavista asioista toimii tällöinkin avauksena avoimin kysymyksin toisen ajattelusta tiedusteleminen (huom! ei perinteisenä opettajan kuulusteluna). Toimintatapa tarkoittaa, että oppimisyhteisössä ollaan kiinnostuneita kaikkien ajattelusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Pystyykö näitä juttuja / saako näitä kommentoida.. ? Vai oliko vaan tarkoitus että me vilkaisemme.. ? t. Arja ; OPAM Ym 10 :)
VastaaPoistaNäitä kommentteja pystyy ja saa mieluusti kommentoida. Näin blogiin syntyy toivottua eloa ja dynamiikkaa. Kommentit tulevat näkyviin blogissa hyväksymiseni jälkeen.
VastaaPoistaTunnistan itseni tästä kirjoituksesta, enkä välttämättä ole tästä kovin ylpeä ;)
VastaaPoistaOlisi hyvä varmasti välillä pysähtyä viipymään opetettavien asioiden parissa enemmänkin. Taidan vetää asiat tosiaan liian nopeasti pakettiin enkä anna tarpeeksi aikaa viipyillä asioissa ja selvittää niitä juurta jaksain.
Toisaalta opettajalla pitää olla paljon substanssiosaamista viipyilemiseen tai sitten aikaa yhdessä opiskelijoiden kanssa selvittää näitä mahdollisesti esiin nousevia kysymyksiä. -merja-
Tuo Helenan kertoma toisen ajattelusta tiedusteleminen voisi toimia minun opetusryhmässäni. Ryhmässä on nimittäin vain muutama, joka oma-aloitteisesti kertoo mielipiteitään. Näin voisi saada mukaan ja kiinnostumaan noita hiljaisempia oppilaita.
VastaaPoista-Petter
Olisiko pienissä ryhmätehtävissä avain, millä kaikki, myös arimmat oppillaat saadaan mukaan opiskeluun. Opiskelijat tutustuvat ja uskaltautuvat pohtimaan asioita pienissä ryhmissä, kuin yksinään opettajan tentatessa. Tätä kautta myös dialogille luodaan pohja missä toimia jatkossa. JP
VastaaPoistaTotta, tässä on oppimista. Usein käy niin, että opiskelijan yllättävä kommentti menee ulkopuolelle sen "punaisen langan" jota opettaja on suunnitellut oppituntia valmistellessaan. Opettajalta vaaditaan joustavaa älykkyyttä ymmärtää, että jonkin toisen logiikan mukaan tässä voi olla asiayhteys, jota hän ei ole tullut ajatelleeksi. Kannattaisi malttaa kysyä opiskelijalta tarkemmin siitä kommentista, tai muut voivat täydentää. Hyvässä tapauksessa käy niin, että opettajan suunnittelemat asiat tulevat käsitellyksi näkökulmasta, jossa hyödynnetään opiskelijoiden aiempia kokemuksia. Ja ainahan voi tehdä yhteenvetoa lopuksi... Jenni H.
VastaaPoistaMalttaminen ja odottaminen sekä opiskelijan kuunteleminen loppuun toimivat siis niin toisten opiskelijoiden kuin opettajankin näkökulmien laajentajina? Tätä minun itseni on varmasti mietittävä syvemmin, koska tunnistan itsessäni myös Helenan mainitseman ”asiat nopeasti johonkin pakettiin” toimintatavan. Saatan todellakin tulkita nopeasti opiskelijan sanoman asiasisällön ja jatkaa asiassa eteenpäin, vaikka tämä voisi olla oivallinen polku laajempaan näkökulmaan. (Kirsti)
VastaaPoistaSamalla kun luin Helenan kirjoitusta aiheesta, mieleni sopukoista ilmestyi taustalle viime kuussa luokassa syntynyt tilanne. Oppilas kommentoi puhettani kertomalla minulle ja luokalle omia huomioitaan. Tartuin hänen esiin tuomaansa näkökulmaan ja jatkoin välittömästi puhumistani asiasta. Minulla ei siinä yhteydessä ollut minkäänlaista tilannetajua, vaan ajoin ajattelematta hänen ylitseen. Minun olisi pitänyt antaa hänen jatkaa puhumistaan ja kysymällä tarkentavia kysymyksiä pysytellä tilanteessa pidempään. Uskon, että täten kaikki osalliset olisivat saaneet asiasta paljon enemmän irti. (Mikael)
VastaaPoistaVarmasti jokainen opettaja on joskus 'ajanut oppilaan puheenvuoron ylitse' ja joskus niin täytyykin tehdä ajankäytön tai asiassapysymisen takia. Toinen tuttu ongelma on että luokassa on yksi tai kaksi rohkeaa ja puheliasta oppilasta jotka monopolisoivat dialogin opettajan kanssa. Näitä oppilaita voi kuitenkin hyödyntää dialogimoottoreina siten että kysyy näiltä täydennystä hiljaisempien oppilaiden vastaukseen.
VastaaPoistaMerja mainitsi osuvasti, että opettajalla pitää olla paljon substanssiosaamista viipyilemiseen tai sitten aikaa yhdessä opiskelijoiden kanssa selvittää näitä mahdollisesti esiin nousevia kysymyksiä. Mielestäni siinä onkin kyse opettajan ammattitaidosta, että ymmärtää, ettei kaikkiin kysymyksiin ole olemassa ratkaisuja tai että opiskelijaryhmällä on usein itsellään ratkaisun avaimet.
VastaaPoistaPetter ja Helena nostivat esille ryhmältä tiedustelemisen erilaisten mielipiteiden esille saamiseksi. Itse olen käyttänyt tätä menetelmää ryhmässäni, etenkin silloin jos opiskelija tuo esille henkilökohtaisen kommentin. Olen saattanut kysyä ryhmältä esimerkiksi, että onko muilla tästä asiasta samanlaista kokemusta? Sitten niitä kommentteja yleensä hiljalleen tulee ja samalla erilaisia näkökulmia työstettävään aihealueeseen. Kaikki eivät kuitenkaan uskalla suurryhmässä avata suutaan, siksi JP:n muistutus pienistä porinaryhmistä on hyvä pitää mielessä, ihan jo senkin takia, että siinä jokainen saa paremmin äänensä kuuluviin ja sosiaalinen vuorovaikutus lisää kaikkien osallistujien oppimista.
Aiemmissa artikkeleissa Kirsti ja Mikael olivat uskaltautuneet tekemään analyysiä ja itsearviointia omasta käyttäytymisestä ja omasta oppimisesta myös niistä tilanteista, jotka eivät omasta mielestä onnistuneet riittävän hyvin. Itse olen jo muidenkin tavoin asiat nopeasti paketoiva, jolloin huomaamattani ja pahaa tarkoittamatta tulen tallanneeksi ehkä hitaamman, ajatuksiaan vielä kokoavan kanssa ihmisen . Olen myös itse huomannut, että usein oppii paljon enemmän antamalla tilaa ja aikaa ryhmän muille henkilöille. Kirstin sanoin: ” Malttaminen ja odottaminen sekä opiskelijan kuunteleminen loppuun toimivat siis niin toisten opiskelijoiden kuin opettajankin näkökulmien laajentajina.” Ylipäätään aika-ajoin tulisi ottaa tavaksi oman käyttäytymisensä tarkastelu vuorovaikutustilanteissa, perehtyä sitä koskevaan ammattikirjallisuuteen ja pohtia, miten toimimalla ja mitä asioita tiedostamalla edistän näissä kohtaamistilanteissa toisen ihmisen vuorovaikutusta ja oppimista, tuen hänen persoonaansa enkä jyrää muita. Tähän saamme opin polulla onneksi uuden mahdollisuuden joka päivä. (Kaarina K.)
Juuri tilannetajusta näissä oppilaan osallistamisissa on varmasti kyse. Itse asiassa tilanne, joka mahdollisesti syntyy oppilaan kommentista, voi tulla nopeasti ja opettajan pitäisi pystyä nappaamaan kommentistä se oleellisin sisältö, jota sitten voisi tarjota eteenpäin muille opiskelijoille. Pienissä ryhmissä opiskelu auttaa huomaamaan jokaisen paremmin ja auttaa myös oppilaita rohkaisemaan mielensä ja osallistumaan. Ryhmän istuminen esimerkiksi ympyrässä toinen toisiaan vastaan saattaa olla hyvä keino. Tässäkin joku hiljaisempi oppija voi tarvita vielä apua uskaltaakseen osallistua. Ehkä näissä opetustilanteissakin voisi auttaa tietynlainen ei-tietäminen, ihmettely ja ne kysymykset.Eija v
VastaaPoistaTunnit tulee "vedettyä" ehkä liiankin nopeasti läpi ja eikä sen enempää käytetä aikaa opiskelijoiden tuomiin kysymyksiin, kuten -merja- totesi blokissaan. Aika on yksi hyvä tai huono syy, mutta katson itselläni suurimmaksi ongelmaksi itsestäänselvyyden, kun tunnen opettettavan aineen hyvin. Huomaan usein vasta tunnin jälkeen, kun taulu on täynnä tekstiä, että olisi pitänyt kysyä tuliko edes asia selväksi ja vaikka joskus kysynkin, niin en saa selvää vastausta ja täytyy ainoastaan oppilaiden ilmeistä päätellä lopputulos (markom)
VastaaPoistaKun aloittelin uudessa työssä viime syksynä, aluksi tuntui, että kurssin kaikkiin tunteihin ei meinannut löytyä aihetta. Ajan myötä olen huomannut, että hiukan vauhtia vähentämällä on ko. "ongelma" poistunut ja saanut paremmin opiskelijoita mukaan, kun hekin ehtivät hiukan miettiä opettettavia asioita (Tommi)
VastaaPoistaMikä aiheuttaa tuntien nopeaan "vetämiseen" ja "paketoimiseen". Onko syy ehkä ryhmässä, joka ei vain lähde keskusteluun, vai onko syy ehkä liian kireissä lukusuunnitelmissa, joka pakottaa opettajaa ajattelemaan, että kaikki asiat täytyy käydä läpi, mitä suunnitelmassa on kirjoitettu. Silloin kun aika on tiukalla, keskusteluun ei ole aikaa, vaan täytyy kiireellä mennä eteenpäin. Onko tämä sitten hyvä tapa, paljon asiaa, mutta kukaan ei jaksa kuunnella eikä välttämättä ymmärrä, vai täytyisikö tyytyä määrällisesti vähempiin asiasisältöihin, jotka käytäisiin perusteellisemmin läpi koko ryhmän kanssa. Olen molempiin tapoihin törmännyt, niin opettajana kuin oppilaana. Omien tuntemusten perusteella ollessani oppilaana, niin paremmalta tuntuu, jos päivässä on vähempi aiheita perusteellisesti läpi käytynä, kuin että käytäisiin nopeasti paljon välttämättä ymmärtäen mitään. Taulu täynnä opettajalle itsestään selviä asioita, mutta kuulijalle ei yhtäkään. (JP.)
VastaaPoistaTästä keskustelusta päällimmäiseksi havainnoksi minulle jäi tuo itselleni liiankin tuttu hoputtaminen ja kiireen tuntu sekä pienryhmien tärkeys.
VastaaPoistaItselleni on suuri ongelma jaksaa kuunnella hitaasti puhuvien oppilaiden jaarittelua, pahimmassa tapauksessa asian vierestä ja huomaan jatkuvasti katkaisevani nämä puheet. Olisiko täysin väärin ja menetelmän oppien vastaista, jos dialogipuheenvuoroilla olisi maksimipituus, esim. 30 sekuntia? Tämä opettaisi oppialaita myös hyädylliseen ja toisia uomioivaan tiiviiseen ja selkeään ilmaisuun..
Lisäksi pienryhmiin liittyen heräsi jatkokysymys opettajan roolista eli kuinka paljon opettajan tulee ohjata dialogia vai onko yhtä hyväksyttävää/hyädyllistä antaa dialogin syntyä ja elää pienryhmissä ilman, että opettaja kuulee tai osallistuu keskustua lainkaan. Olen itse aina hämmästynyt siitä innosta, millä oppilaat heittäytyvät keskustelemaan pienryhmissä verrattuna koko ryhmäkeskusteluihin ja olen yleensä aina pyyttänyt yhteenvetoa/ryhmä keskustelun lopuksi. Turhaanko? Piäisikö suoda enemmän tilaa ja itsenäisyyttä pienryhmädialogiin.. (Mirka Sunimento)
Kun lueskelin noita edellä esitettyjä kirjoituksia, esiin tuli kovin tuttuja tilanteita myös omalla kohdalla. Usein on vaikeaa saada opetustilanteessa kuulijat mukaan opetukseen. Toisaalta saattaa olla sellaisia henkilöitä, jotka dominoivat keskustelua ja näin hiljaisemmat eivät uskalla esittää omia kommenttejaan. Tällaiset tilanteet ovat usein mutkikkaita, koska pitäisi saada myös hiljaisempien ääni kuuluville ja samalla saada hienovaraisesti hiljennettyä äänekkäämmät ilman, että keskustelu loppuu kokonaan.
VastaaPoistaOlen huomannut, että keskustelua saadaan aikaiseksi, kun aluksi asioista keskustellaan pienemmissä ryhmissä, jolloin saadaan homma alulle. Tällä tavalla keskustelua saadaan aikaiseksi, vaikka aihe ei välttämättä kaikille ole äärimmäisen mielenkiintoinen. Kun sitten siirrytään takaisin normaalitilanteeseen, usein keskustelu lähtee liikkeelle automaattisesti.
Mirka tuossa edelle mainitsee, ettei aina jaksa kuunnella hitaammin etenevien oppilaiden puhetta. Itse olen törmännyt samaan ongelmaan omalla kohdallani ja toisinaan tulee keskeytettyä toisen puhe. Keskeyttämällä toisen esitys vuoropuhelun jatkaminen saattaa usein olla hankalaa. Tämän kurssin ansiosta olen pyrkinyt erityisesti kiinnittämään huomiota ao. asiaan ja mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin. Kärsivällisyys on ilmeisesti kasvanut, kun vastaavia kokemuksia ei viime aikoina ole tullut ainakaan niin paljon kuin aikaisemmin. Turha kiire opetuksessa pitää jättää pois, kuten Tommikin edellä mainitsee. (Olavi)
Kiireentuntu ja kärsimättömyys kuulostavat valitettavasti tutulta täälläkin. Mahtaisiko yhtenä vaikuttimena tähän olla nykyään vallalla oleva käsitys tehokkuudesta? Olen nimittäin huomannut saman ilmiön kokouksissa ja palavereissakin. Vaikka käsiteltäisiin isoa ja merkittävääkin asiaa ei pohdinnalle ja harkituille kommenteille tunnu riittävän aikaa. Ja jos opettajat ovat tottuneet tähän tyyliin omassa työkulttuurissaan muutenkin saattaa se siirtyä automaattisesti opetustilanteeseenkin.
VastaaPoistaEikä tämä ilmiö mielestäni rajaudu pelkästään opettajiin opetustilantessa. Olen törmännyt myös siihen että opiskelijat keskeyttävät toisiaan jos kommentointi on "liian hidasta" tai käyttäytyvät kärsimättömästi jos aiheen käsittely alkaa olla viipyilevää. Vaikka kaikilla on oppimistilanteessa vastuu vuorovaikutuksesta taitaa se vastuu silti painaa eniten opettajan harteita? (Sanna N.)
Turha kiire tosiaankin usein nitistää hyvän keskustelun ja siten antoisan oppimistilanteen. Vaatii opettajalta tietynlaista tilannetajua jatkaa oivaltavaa keskustelua opiskelijoiden kanssa, vaikka takaraivossa kilkattaisikin kiire vielä käsittelemättömien asioiden pariin. Mutta joskus piuhat ovat vain niin pitkät, että vasta oppituntien loputtua tajuaa, että olisi pitänyt vielä enemmän jututtaa porukkaa siitä ja siitä aiheesta...
VastaaPoistaMinä olen myös harrastanut samaa kuin Olavi opetuksessaan eli sitä, että laitan ison ryhmän pienempiin porinaryhmiin ja pienen porinahetken jälkeen olemme jatkaneet keskustelua koko porukan kesken. Tämä on hyvä keino varsinkin silloin, kun tuntuu olevan tahmea päivä menossa itse kullakin. Tämän tyyppinen on keskustelu on avannut ajattelua ja päiväkin on usein sujunut ryhmässä mukavan aktiivisesti. (SariP)
Yksi motiviointi keino saada oppilaat mukaan oppimiprosessiin, on muistuttaa oppilaita siitä, että jokaisen on itse opittava käsiteltävä asia. Se, että vieruskaveri oppii niin se ei auta omaa oppimista (toki auttaa ryhmän ja saman ikäisen tutorin avustuksella). Olen huomannut itse, että kun kertoo oppilaille positiivisesti siitä kuinka heidän on itse opittava asia, ja että he itse tarvitsevat opettettavaa tietoa tulevaisuudessa, niin oppilaatkin ovat huomanneet, että tosiaan pitäisiköhän tehdä jotain. Tämä on enemmänkin motivointi keino saada oppilaat mukaan.
VastaaPoistaDialogiin pääsyyn helpottaa kun opettaja siirtyy luokan edestä keskelle oppilaita. Itse olen huomannut myös, että jos istun opettaessani on vuorovaikutus hyvin heikko. Kun pidän tunnit seisaaltaan on vuorovaikutus aktiivisempaa. Toki jos istuminen tapahtuu, vaikka opetusringissä, jossa kaikilla on näköyhteys opettajaan, on istuminenkin sallittua.
Oma olemus, sanatonviestintä, on avain positiiviseen vuorovaikutukseen. (Jari P)
Kärsivällisyys, maltti ja asiassa viipyminen -
VastaaPoistanäissä lienee tuo dialogin voiman salaisuus. Pitäisi siis rohkaista ja avata keskustelua. Mitä useamman (mieluiten kaikki) onnistuu ja saa osallistumaan keskusteluun, sen verran laajempi näkemys asiasta rakentuu. Meidän kulttuurimme suosii lyhytkestoisia, tehokkaasti johdettuja ´keskusteluja´, kuten aiemmin tuli esille. Anemia vaivaa keskustelukulttuuriamme; näkökulmia on muutama, joskus vain yksi ja ainoa. Mitä tästä opimme? Pitänee opetella muuttamaan keskustelukulttuuriamme kouluissa, työpaikoilla ja etenkin kodeissa. Tavoitteena ne monet rikastuttavat näkökulmat, joita yksilöt omassa päässään hautovat. (Mikko Y-K)
Itse harrastan tuota toiminita mallia josat Jari tuossa jo mainitsi. Eli en istu luokan edessä vaan kuljen oppilaiden keskuudessa. Ehkä sekin tuo oman rentouden ja poistaa kaavamaista opetusta. Oppilaatkin uskaltavat dialogiin mukaan silloin paljon herkemmin, vai mitä Jari?
VastaaPoista-Jukkaa-
Oma onglemani on usein tuo kuunteleminen. Huomaan usein puuskuttavani opetuksessani täydellä höyryllä eteenpäin, ja missaavani opiskelijoiden keskustelunavaukset. Joskus kun itse yritän saada aikaan keskustelua luokassa, en ehkä anna opiskelijoille tarpeeksi aikaa pohtia esille nostamiani kysymyksiä. Jos kukaan ei heti avaa suutaan, vastaan itse esittämääni kysymykseen. Eli tempoa olisi hieman hidastettava ja saatava lisää kärsivällisyyttä.
VastaaPoista(Heini V.)
Kiireellinen ohittaminen ja kohtaamisen välttäminen voivat joskus jouhtua omasta epävarmuudesta jos keskustelu syntyy ja itse joudun poikkeamaan suunnitetullusta opetuspolustani. Opiskelijat ovat kerran pyytäneet että meillä olisi hiljaisempi tahti tunnilla ja että jäisi ennemmän aikaa pohtimiseen. Tämä oli minulle pysähtymisen paikka ja se on usein mielessäni opetustilanteissani.
VastaaPoistaOlen huomannut, että jos päästään aitoon dialogitilanteeseen ryhmän kanssa se myös aidosti palkitsee kaikkia osallistujia. Ongelma muodostuu vain siitä on niin paljon "asia-asiaa" mitä pitäisi saada siirrettyä eli taas tämä tehokkuuskäsite kummittelee. Onko joku löytänyt toimivan ratkaisun siihen?
terv. CarolaF
Jari P ja Jukkaa toivatkin esiin seikan, jota itse käytän päivittäin dialogissa opiskelijoitteni kanssa."Fyysinen osallistuminen" tai kehonkieli, miten vain, mutta liikkuminen opiskelijoiden keskellä istuen tai seisten edesauttaa diologin syntymisen. Ryhmä tai ryhmät muodostuvat ja keskustelu lähtee käyntiin usein ryhmää kiinnostavan kysymyksen kautta, mutta joskus myös "avitettuna", kun kysyn heidän mielipidettään aiheeseen liittyvästä ongelmasta tai käytännön esimerkistä. Tärkeintä mielestäni tilanteessa on, etten ole heidän joukossaan kapellimestrina vaan yhtenä soittajista.
VastaaPoistaJyrki L.
Tuo nopea paketointi opetuksessa tuntui hyvin tutulta. On hyvä todellakin pysähtyä ja antaa asioiden kulkea hitaammin. Seurasin eilen tuntia toisen pitämänä ja nautin kovasti, kun opettaja oli rauhallinen, tuli opiskelijoiden lähelle, keskelle luokkaa ja puhui hyvin rauhallisesti edeten omasta paperista, ilman power pointtia. Opiskelijat kuuntelivat ja kommentoivat. Myöhemmin käytiin asiat läpi vielä kirjallisena ja paketoitiin tunnin lopussa rauhassa.Dialogi on hyvä. Opettaja vielä kiersi jokaisen opiskelijan luona ja varmisti, että ko. opetettava asia oli kunnossa. Upea dialogi tunti !
VastaaPoistaEritoten aikuiskoulutuksen puitteissa käytettävissä oleva aika verrattuna käsiteltävien aiheiden runsauteen on varsinainen pullonkaula. Itse joutuu jo tekemään esikarsintaa niistä, sinänsä aivan tähdellisistä asioista joita lähtökohtaisesti käsitellään minimalistisemmin. Fiilis on kuin laukkaradalla, se aiheuttaa toisinaan myös kärsimättömyyttä kuunnella opiskelijan "jaarituksia", valitettavasti.
VastaaPoistaTietty, jos vuoropuhelu ei pysy focuksessa, en näe mitään syytä jatkaa, paitsi silloin kun halutaan hieman vapauttaa tunnelmaa ja tällöin vapaa assosiaatio voi kuljettaa kauksikin alkuperäisestä lähtökohdasta. Yleensä se on kyllä aivan hauskaa ja saattaa tuottaa odottamatontakin informaatiota ja dataa, josta on iloa ja hyötyä molemmin puolin. Itse luulen, että kouluttajan tulisi aikaan saada illuusio kiireettömästä ja paineettomasta oppimisympäristöstä. Oma presentaatio on silloin tässä avainasemassa. Voiko tämä luulo olla tiedon väärti?
Kimmo H.
Olen Kimmo H kanssa samoilla linjoin tuosta illuusioista kiireettömästä ja paineettomasta opetustilasta. Monesti olen huomannut samoja ongelmia kuin muillakin arvon kolleegoilla tuntuu oleven, menen liian nopeasti asiasta toiseen ja en anna opiskelijoille riittävästi aikaa sulatella asiaa. opetus- ja oppimistilanteista katoaa rentous ja avoimuuden tunne jonka opiskelijat aistivat kyllä ja palaute on välitöntä piirustelua ja supattelua. Mielestäni avoimen ja keskustelavan ilmapaiirin ylläpitäminen on opettajalle suuri haaste. Millä saaha keskittymiskyky pysymään oppimisessa?
VastaaPoista-JarnoT-
Helena puhui viivyttämisen merkityksestä dialogin luomisessa ja antoi vinkkejä opiskelijoiden tekemiin avauksiin tarttumiseksi. Pohdin, miten itse osaan opettajan viipyillä opiskelijoiden esiin tuomissa näkökulmissa ja totesin, että melko huonosti. Pidän itseäni melko harjaantumattomana keskustelijana, vaikka usein opettaessani huomaan erittäin selvästi, miten tehokkaasti keskustellen läpikäydyt asiat jäävät oppilaiden mieliin (verrattuna luennoituihin). Oma ongelmani on ehkä eniten se, että olen jatkuvasti epävarma siitä, mitä opiskelijat osaavat tai tietävät - en haluaisi aliarvioida heidän ymmärrystään enkä toisaalta puhua liian vaikeastikaan. En uskalla heittäytyä keskustelun vietäväksi, vaan takerrun Carolan mainitsemiin "asia-asioihin". Silti oma kokemuskin kyllä puhuu voimallisesti sen puolesta, että opettajajohtoinen luennointi on tehokkain tapa vaivuttaa opiskelijat koomankaltaiseen uneen tunnilla.
VastaaPoistaOikeasti tärkeistä asioista keskusteleminen tapahtuu yleensä silloin, kun olosuhteet luovat meille yllättävän vapaahetken, kun odottemme asiakasryhmää paikalle tai istuskelemme kodalla juttelemassa odotellen kahvin kiehumista. Se sopii hyvin Tommin kertomaan kokemukseen siitä, että vauhtia vähentämällä löytyy paremmin aiheita tunneille ja opiskelijatkin saa paremmin osallistumaan. Esimerkiksi kerran otin puheeksi sen, miten asiakasryhmien kanssa voi jutustella tulilla. Joillakin opiskelijoilla oli kokemuksia esim. tiettyjen kansallisuuksien viihdyttämisestä, jotain nuorta poikaa olivat vanhemmat naishenkilöt jututtaneet vähän roisisti.. Näistä kokemuksista nousi hyviä keskusteluja, joiden pohjalta pystyin opettajana tekemään ihan pätevät yhteenvedotkin.
Mutta jälleen olin epävarma siitä, millä syvyydellä asiaa pitäisi käsitellä. Jotkut oppilaista osasivat kuvailla laajasti, miten ja mistä aiheista asiakkaille jutustelisivat, toiset olisivat halunneet jotain listaa soveliaista puheenaiheista.. Dialogitaitoja siis tarvitaan :) Hanna S
Keskusteluissa on usein monia avauksia, mikä tarkoittaa mahdollisia eri suuntiin kulkevia dialogisia polkuja. Kannattaa siten olla valppaana, minkä polun valitsee ja jossa viipyy.
VastaaPoistaKokemus keskustelusta, jossa on sentään viivytty hetki jossain asiassa kauemmin ja intensiivisemmin, on usein ilahduttava. Jos on mukana tällaisessa tilanteessa, sen haluaa kokea uudelleeen.
Viipymisen voi ottaa yhdeksi harjoiteltavaksi asiaksi esim. parin viikon ajaksi. Näin näet opettajana, mitä se tuo tullessaan.
Näennäisen helppona vastauksena kysymykseen vastaan sitouttamalla heidät prosessiin mukaan. Omalla ammattialallani tähän usein pakotetaan runsaalla oman vastuun ja tehtävien antamisella.
VastaaPoistaOn aivan totta, että yleensä opettaja/ohjaaja on tyytyväinen kun saa selkeän yksiselitteisen "oikean" vastauksen kysymykseen ja asian käsittely päättyy siihen. Omalta osalta tulee mieleen opiskeluajoilta hyvä esimerkki sitouttamisesta ja puheenvuorossa mainitusta viipyilystä, jossa teimme ryhmätöinä oman näkemyksen esitettyyn tehtävänantoon koulutuksen kehittämisestä ja esittelimme ryhmän tuotoksen muulle opiskelijajoukolle. Keskustelu ja kommentointi oli hyvinkin vilkasta ja jopa väittelevää. Esittäjä yritti keskeyttää keskustelun jatkaakseen eteenpäin luentoaan, mutta opettaja antoi keskustelun jatkaa toteamalla, että "juuri tätä tällä haetaankin". Opettaja oli saanut opiskelijat mukaan siinä määrin, että luento eteni opiskelijoiden varassa eteenpäin ilman ohjausta.
Oman kokemuksen mukaan erilaiset yhteistoiminnalliset menetelmät tuottavat parhaan tuloksen. Yhteistoiminnassa on hyvä suosia menetelmiä, jotka pakottavat kaikki osallistumaan ja edellyttävät jonkun konkreettisen esiteltävän tuotoksen.
Otto P.
Tuija kirjoitti
VastaaPoistaYhteistoiminnallisuudessa ja kokemuksellisessa oppimisessa on todellakin potkua. Porinaryhmät, ryhmätehtävien pohtiminen ja pienryhmät ovat hyviä välineitä uuden oppimiselle ja hyvälle vuorovaikutukselle. Toiminnalliset ohjauksen menetelmät jää mieleen paremmin. Keskustelut joissa voi viipua pitempään on opettajan tilannetajusta ja ammattitaidosta kiinni, jottei keskustelu rönsyile sivuraiteille. (Tuija S)
Luokkatilanteessa keskustelut tulee usein hoidettua ilman dialogia. Merja toi esille opiskelijoiden iän merkityksen dialogin taitoon ja olen aika lailla samaa mieltä hänen kanssaan. Dialogin määrään vaikuttaa myös opiskeltava aihe. Mikäli opiskellaan kuinka tietojen varmistus ja palautus palvelinpuolella tehdään ei varsinaisesta step by step tekemisestä paljon dialogia saa aikaiseksi. Eri asia on sitten dialogi vaikka varmistuksen tekemisen merkitys organisaation toiminnalle. Tästä aiheesta saakin sitten helposti dialogin, missä asioita voidaaan tarkastella eri näkökulmista, koska useimmilla osallistujilla on ainakin jonkilainen kokemus varmuuskopioinnista tai sen puutteesta. Tässä opettaja voi ottaa hyvin ohjaavan ja johdattelevan roolin dialogissa ja opiskelijat pääsevät luomaan merkityksiä käsiteltävälle asialle. Kuinka te viritätte dialogia learnig by doing menetelmässä? Voisiko opiskelijat laittaa keskenään pohtimaan kuinka jokin asia saadaan tehtyä ja ohjata sitten tätä dialogia?
VastaaPoista(PekkaV)
Aloituksessa mainittu Viipyminen on mielestäni tärkeä osa dialogia, samalla se on vaikeaa. Huomaan sekä itsessäni, että muissa ihmisissä joskus kärsimättömyyttä päästä ratkaisuun. Kun tavoitteena on saavuttaa hyvä oppimiskeskustelu, se vaatii aktiivisuutta. Harvoin tulee ajatelleeksi, että hiljaisuus on myös tärkeää keskustelussa.
VastaaPoistaOlen itse kokeillut erityisesti ohjauskeskustelussa tuota sanatarkkaa toistamista ja olen huomannut, että ihmiset usein pitävät siitä. Ehkä siitä tulee se kokemus, että ihan oikeasti kuuntele. Toisaalta sanatarkasta toistosta puhuja saa ymmärryksen siitä, miltä oma ajatus vaikuttaa. Joskus hitaampi puhuja myös saa toistosta välineitä jatkaa puhettaan.
Ryhmissä opettaja voi mallittaa opiskelijoille dialogista tapaa kommunikoida käyttämällä juuri toistoa. Avoimet kysymykset saattavat olla liian vaativia ainakin siinä vaiheessa, kun ryhmäydytään. Anne. L.
Tunnistan blogissasi omankin heikkouteni siinä, että joskus "ymmärrän" niin hyvin toisen puheen, että oikeasti tärkeä asia voi jäädä kuulematta. Tähän on tosiaan paras paneutua itselläkin. Joissain tilanteissa avoimet kysymykset tuovat tilanteeseen tunteen, että opettatta (tai joku muu) on oikeasti kiinnostunut. Kun toimitaan ryhmässä niin kysymällä avoimesti kaikilta osallistujilta tuodaan esiin, että kaikkien mielipide on tärkeä. (Hannele Karvonen)
VastaaPoistaLuulen, että Hannelen mainitsema tärkeän asian sivuuttaminen on opettajien helmasynti: opettaja on asiantuntija ja opiskelijat periaatteessa opittavan asian harjoittelijoita. Tämä asetelma johtaa yhä helposti siihen, että dialogin sijasta palataan kiireesti monologiin,kun uskotaan ettei tunti etene, jollei opettaja jaa hengenravintoa tavalla tai toisella näille harjoittelijoille. Kiire, suorituspaineet jne. saavat sitten opiskelijoiden hyvätkin avaukset hautautumaan rutiinien tai ennalta valmistellut opetuksen jalkoihin. Itse olen melkoisen vilkas ja nopea käänteissäni, joten tuo Helenan peräänkuuluttama viipyily on käsittämättömän vaikea taito muistettavaksi ja sovellettavaksi dialogitilanteissa. Toisaalta hyviäkin kokemuksia on: Problem Based Learning -mallia soveltaessani huomasin, kuinka valtavan määrän aineistoa osallistujat opiskelivat itsekseen. Opettaja oli taustalla vain PBL-menetelmän mahdollistaja ja tilanteen ohjaaja, opiskelijat vuorovaikuttivat vilkkaasti, saivat aidosti äänensä kuuluviin ja tekivät valtavasti hyviä miksi- kysymyksiä. Oppimistulokset olivat hyviä, vaikka perinteistä luokkaopetusta oli ao. kurssilla vain muutama kerta.Näin ollen dialogi ei välttämättä saboitoi laajojenkaan aihealueiden oppimista. Dialogitilanteita ennen ja jälkeen opiskelijat etsivät itsenäisesti tietoa, tekivät ryhmätöitä ja tulivat hyvin valmistautuneina vuorovaikutustilanteisiin. Näin ollen kiire tai opetettavan aineiston laajuus ei saisi estää kuuntelemasta opiskelijoita herkällä korvalla, myös noita Hannelen mainitsemia signaaleja, jotka helposti kiireessä ohittaa. Aina pitäisi ehtiä viipyillä, opetusta eri tavoin rytmittäen. (Outi K)
VastaaPoistaTässä keskustelussa olen huomaavinani, että monet pohtivat omia lähtöoletuksiaan ja ennakkokäsityksiään eli toteuttavat yhtä dialogista toimintatapaa;)
VastaaPoistaOlen itse niitä, joiden temperamentti ja rooli aiheuttaa usein sen, että helposti ottaa liikaa tilaa. Olen nyt erityisen tietoisesti ruvennut kiinnittämään asiaan ja ennakkokäsityksiini huomiota.
Toinen asia, jonka tässä kommentissa haluan tuoda esiin, on havaintoni, että kun opiskelijat otetaan mukaan oppimisprosessiin,niin se on myös opelle tosi antoisaa ja opettavaista! Nautin kuunnella ihmisten tarinoita ja "kerätä" niitä. Lisäksi niistä saa hyviä esimerkkejä ja vahvistusta tai ei-vahvistusta käytettäväksi vaikkapa seuraavissa opetustilanteissa. Olen huomannut, että ihmiset kyllä mielellään kertovat ja osallistuvat, jos kokevat että heitä aidosti ja aktiivisesti kuunnellaan. Mutta tunnistan kyllä todellakin kaikki nuo haasteet, mitä edellä todetaan. (KatiLammi)
Olen huomannut että omasta työelämästä otettujen esimerkkien avulla saan oppilaat parhaiten mukaan dialogiaan, oppimistilanteesta saadaan näin huomattavasti rennompi kuin pelkkään kirjatietouteen tukeutumalla.
VastaaPoista