Onko sinulla hyviä vinkkejä siihen, miten aktivoidaan hiljaisempia puhujia siten, että he eivät koe itseään painostettavan? (Ohjaavan opettajan kysymys)

Käsittelin oikeastaan tähän kysymykseeen kuuluvia asioita aiemmassa tämän päivän vastauksessani, joten pyydän sinua ystävällisesti lukemaan sen vastauksen.

Monologisessa kulttuurissa olemme tottuneet siihen, että olemme hiljaa. Opiskelijoina omaksumme helposti tällaisen tavan. Jos sääntöä rikotaan, voimme kokea sen painostuksena.  Jos kulttuuri on dialoginen, siihen kuuluu osallistuminen, esimerkiksi kysyttäessä vastataan jotakin yhteistä ymmärrystä lisäävää. Esimerkiksi vaikka niin, että nyt tuohon on vaikea ihan juuri nyt tuoda mitään valaisevaa. Esimerkiksi monologisen puhekulttuurin kaikenlaiset nopeat heittelyt, reagointeina, tuntuisivat dialogisessa kulttuurissa enemmänkin naurettavilta. Dialogisessa kulttuurissa kun joutuu myös perustelemaan. Siis kuka vain voi kysyä, mitä jokin lennossa heitetty asia perusteellisemmin käsiteltynä on. Puheistaan joutuu vastaamaan.

Kehittäisin tilanteita dialogisemmiksi. Miten se käy, siinä viittaan siihen aiempaan vastukseeni. Kehittäisin siis kulttuuria opiskelijoideni kanssa dialogisemmaksi ja rakentaisin tilanteet vähitellen, sen mukaan mitä itse osaan, aina vain yhteisöllisemmiksi ja osallistavammiksi. Siis siten, että yhdessä tuotetaan ja yhdessä kerrotaan mitä saatiin aikaiseksi. Puheenjohtajien ja sihteerien valinta on enemmänkin menneeltä ajalta.

Näkemykseni mukaan meistä kaikista ihmisistä tuntuu hyvältä, jos meidät otetaan huomioon – siis meitä jututetaan ja meiltä kysytään aidosti asioita, sopivaan tahtiin.