Millä ihmeen tavalla saan minäkeskeisen ihmisen (siis kestominäkeskeisen) huomaamaan/oppimaan, että kommunikaatio ja sen tuloksellisuus perustuu suurelta osin toisen/toisten kuuntelemiseen. Kommunikaatiostrategioissa kai on sisäänrakennettuna vuoron antaminen toiselle? (Ohjaavan opettajan kysymys)

Saada minäkeskeinen ihminen hoksaamaan, että tuloksellinen kommunikaatio kysyy myös kuuntelemista, on todella haasteellista. Näin on sen vuoksi, että minäkeskeisen ihmisen ego tarvitsee kaikki tilanteet itsensä pönkittämiseen. Toisen kuuntelemiseen ei ole ikään kuin varaa, se kun on kaikki egolta pois. Vuorovaikutustilanteet menevät egon näyttäessä ”suuruutensa”, kilpaillessa paremmuudesta, vakuutellessa erinomaisuuttaan, oikeassa olemistaan tai sitä kuinka tässä on niin paljon asiaa joka juttuun. Tällaisesta toiminnasta pääsee eroon silloin kun tiedostaa oman toimintansa. Tiedostamaan päätyminen onkin sitten se pulma.

Silloin kun on opettajana, voi mielestäni ottaa ohjattavan kanssa asian puheeksi. Tilanteen onnistumisen ensimmäinen ehto on, että opettaja tiedostaa oman toimintansa tässä asiassa. Ohjattavaa voi pyytää kuvaamaan, millaista hänen mielestään heidän keskustelunsa on, mitä siinä tapahtuu tai miten se etenee. Siis miten siinä kumpikin toimii. Vastaus on todennäköisesti epärealistinen ja siihen kohtaan voi sitten tuoda omaa näkemystään kuuntelemattomuudesta. Ohjattavaa kannattaa myös pyytää miettimään, miten tällaiset tilanteet saataisiin korjattua. Tässä voitte tulla yhdessä siihen tulokseen, että tuodaan aina molemmin puolin julki, jos toinen ei kuuntele tai käyttää liian pitkiä puheenvuoroja.

Dialogin perustoimintatapoihin kuuluu vuoron ottaminen ja antaminen keskustelussa. Osallistujat tietävät tämän ja toimivat sen mukaan symmetrisesti.