keskiviikko 12. elokuuta 2009

Mitä tehdä kaverille, joka ei osaa sanoa asiaansa kompaktisti?

Monologinen puhekulttuuri tuottaa usein pitkiä puheenvuoroja. Pitäisi sanoa täydellinen totuus, johon sitten kellään ei ole mitään lisättävää. Tämä on eräs asia, joka vaikuttaa tarpeeseen selostaa pitkästi ja vastaan sanomattomasti. Näin myös pyritään vakuuttamaan toiset omasta arvosta ja "tärkeydestä".

Dialogiseen keskusteluun kuuluu kehitteillä oleminen. Silloin on tärkeää lähinnä se, että vie omalla puheellaan asiaa eteenpäin. Tavoitteena on tuoda keskusteluun lisää sytykettä ja rakentaa asiaa yhdessä, luoda yhteistä ymmärrystä. Se muotoutuu pienistä paloista kerrallaan.

Koska olemme lähes kokonaaan kasvaneet monologisessa kulttuurissa, keskusteluissa on usein erotettavissa paljon puhuvat ja muut enemmän tai vähemmän vaitonaiset toverit. On hyvä huomata, että tämä asia ei selity pelkästään persoonallisuuden eroilla tai temperamenttityyppieroilla.

Jos kehität ensin itse opettajana itseäsi dialogiseen suuntaan ja osaat tulla mukaan keskusteluun symmetrisesti, silloin pystyt ohjaamaan myös opiskelijoitasi keskustelemaan dialogisemmin. Näin keskustelijat tietävät, mihin vetoat, kun ihmisystävällisesti sanot, että nyt on taas jonkun toisen vuoro tai että annetaan taas seuraavalle tilaa keskustelussa. Eikä todellakaan ole niin kauhean tarkkaa, tuliko juuri nyt kaikki sanottua. Kun ollaan opettelemassa ilmaisemaan lyhyesti kerrallaan, välillä ohjaus on hyvinkin reipasta ja suoraa, toista kunnioittavaa suhtautumista unohtamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti