perjantai 26. helmikuuta 2010

Miksi ihmeessä vierastamme dialogia?

"Ryhmämme pohti dialogin hyödyntämisen vaikeutta opetuksessa ja oppimisessa. Vaikeutena näimme oppilaiden eritasoisen osallistumisen. Toiset ottavat hyvin tilan ja ovat aktiivisia, toiset taas vetäytyvät ja ovat passiivisia. Pohdimme myös, olisiko tarpeellista antaa kuuntelijalle mahdollisuus kasvattaa rohkeutta ja omiin ajatusiin luottamista? Kysymyksemme siis on miksi ihmeessä vierastamme dialogia? Ja onko hyvä asia antaa, pelkästään kuuntelevalle osallistujalle tilaa omaan henkilökohtaiseen kasvuun?

Kysymys antaa aihetta monisuuntaiseen pohdintaan. Ensinnäkin on syytä ottta huomioon, että opiskelijat ja oppilaat ovat temperamenttityypiltään erilaisia, toiset rohkeasti ja nopeasti keskusteluun mukaantulevia ja sitten näitä ominaisuuksia on toisissa temperamenttityypeissä vähemmän. Temperamenttityyppiin sisältyy siis tietynlainen taipumus toimia. Taipumus on olemasssa, mutta sitä voi myös koulia. Dialogiosaamisen kehittämisen kohdalla aihe koulimiseen ei liene turha. Tästä syystä opettajan tehtävänä on auttaa ja tukea opiskelijoiden kehittymistä osallistuviksi ja omaa ajatteluaan ilmaisemaan pystyviksi keskustelijoiksi. Kuuntelevan ja tarkkailevan on siis syytä kehittää mukaantulemista ja ajattelunsa kertomista. Kun opiskelijat osallistuvat symmetrisesti, yhtä usein ja yhtä paljon, silloin tilanottajien ja aktiivisten täytyy opetella kuuntelemista ja myös tilan antamista muille. He siis joutuvat oppimaan myös tärkeän asian.

Vierastamme vielä lisäksi dialogia sen vuoksi, että olemme kasvaneet monologisessa kulttuurissa. Kohtaamme harvoin dialogisia tilanteita, joissa tätä osaamista olisi mahdollista kokea ja harjoitella paremmin osaavan kanssa. Opettajan tehtävänä on mielestäni avata umpihankea, jossa tällä hetkellä tämän asian suhteen tarvomme.

6 kommenttia:

  1. Kuten Helena kirjoittikin niin olemme hyvin tottuneita monologiseen kultturiin ja tämän vuoksi siirtyminen dialogiseen keskusteluun voi olla hyvinkin haasteellista, mielestäni etenkin niille jotka ovat nopeasti reagoivia. Yhteiskunnassa myös tunnutaan suosivan nopeasti reagoivaa tyyliä, eli tulee olla ensimmäisenä reagoimassa ja kommentoimassa ja tämä luo määrätynlaista kilpailuasemaa ja epäkunnoittavuutta keskusteluun.

    Itse kokeilin eräälle uudelle opiskelijaryhmälle mindmap työskentelyä niin että opintojakson alussa kaikessa hiljaisuudessa rakensimme talulle mindmapin aiheesta niin että kaikki kirjoittivat vuorotelleen. Tämä harjoitus avasi opintojakson hyvin niin että kun lähdimme keskustelemaan aiheesta oli keskustelu rauhallista ja kommentointi tasapuolista ilman että siihen enää erikseen ohjasin. Kenelläkään ei siis ollut tarvetta ja kiirettä kommentoida ensimmäisenä. (Kaisa S)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä kommentistasi Helena!olenkin pohtinut juuri tätä umpihangen avaamista opetuksessa.Yritän itsekkin tunneilla kuulla ja herätellä keskusteluun niitä hiljaisempiakin.Olen itse ehkä juuri sellainen että jään "suunapäänäolijoiden" jalkoihin,enkä saa aina suunvuoroa.Opetustyössä olenkin pyrkinyt opettamaan tilanottajille kuuntelutaitoa ja antamalla puheenvuoron tarkkailevalle opeiskelijalle.

    On tominut mukavasti,mutta dialogisen keskustelun aikaansaaminen on tietysti haastellista ,mutta uskoisin että mahdollista.
    vai mitä olet mieltä?
    (Ranja K.)

    VastaaPoista
  3. Mielestäni opetuksessa dialogi tuo vaikeuksia ajankäytöllisesti. Olen opettaessa törmännyt monesti tilanteeseen jossa on syntynyt mukava ja hyvä dialogi, mutta aika on rajallinen ja on siirryttävä seuraavaan asiaan. Opetussuunnitelmissa on paljon asioita mitä on käytävä läpi tietyssä ajassa, mikä vaikeuttaa dialogia vaikka sillä saisikin hyviä ajatuksia ja näkökulmia opetukseen. (Hannu K)

    VastaaPoista
  4. Tämä monologinen kulttuuri -käsite puhutteli minua heti kun tämän opiskelun aloituksen lähipäivissä toit asian esiin, Helena. Sitä on mielenkiintoista tarkastella tämänkin oppimisjakson antamien eväiden avulla. Mistäköhän tämä monologinen kulttuuri oikein ponnistaa? Siihen on varmaan historiallisia syitäkin, mutta mitäkön muuta se on? onkohan temperamentissamme jotain sellaista, mikä edistää sitä? Tähän liittyen olen havainnut (ja mikä tullut esiin jossain dialogi-materiaaleissakin) että väittelytaitomme ovat ehkä hieman heiveröiset. Jo tuo suomen sana "väittely" luo tietyn mielikuvan ja asetelman: ikäänkuin olisi kyse kilpailusta ja toisen nujertamisesta. Kaisa S:kin kirjoittaa edellä kilpailuasemasta. Tämä tulee esiin erityisen selkeästi poliittista keskustelua seuratessa mutta ihan arjessakin. Mitenkähän tätä kilpailumentaliteettia voisi vähentää?
    (KatiLammi)

    VastaaPoista
  5. Ei se ole pelkästään opettajan tehtävä avata sitä umpihankea ;-) Kaikki eivät ole oppineet keskustelemaan. Siihen on monia syitä. Nykyisin perheet ja suvut eivät harrasta yhteisiä aterioita, jokainen käy syömässä harrastustensa ja menojensa mukaan. Perhe saattaa kokoontua kerran viikkoon sunnuntaisin yhdessä syömään. Ennen kokoonnuttiin joka päivä yhteiseen ateriahetkeen. Naapurit kävivät kahvilla töidensä lomassa. Sukulaiset asuivat lähellä ja mummit ja papat olivat jokaviikkoinen vieras kahvi/ruokapöydässä. Samalla käytiin läpi päivän tapahtumia ja keskusteltiin eri asioista. Tällainen kahvittelu on monissa perheissä jäänyt pois, kun ei tunneta naapureita eivätkä sukulaiset asu lähimaillakaan. Tämän tärkeän sosiaalisen taidon puute lähtee kotoa ja jatkuu koulussa. Lapset ja nuoret eivät saa riittävästi sosiaalisten taitojen opetusta eikä heillä ole malleja, miten toimia.

    Sosiaalisten taitojen oppiminen ei siis yleensä rajoitu vain yhteen ympäristöön, vaan sitä tapahtuu kaikkialla. Sosiaalisten taitojen oppimisessa on kyse sekä ajattelun kehittymisestä että yksilön aseman ja maailmassa olemisen tavan muuttumisesta. Jäljittelyn kautta opitut, perheestä, koulusta ja mediasta omaksutut oman kulttuurin käyttäytymis- ja ajattelumallit vaikuttavat sosiaalisten taitojen hallitsemiseen.

    Dialogisuudessa on keskeistä vuorovaikutustilanne toisen kanssa oli se sitten henkilö, face, elokuva, kirja tai vaikka mainos. Mielestäni kommunikointitaito ja sen myötä väittelytaito ovat tärkeitä osatekijöitä, joiden merkitys usein unohdetaan. Väittely- ja neuvottelutaito ovat tärkeitä kommunikointitaitoja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Siksi väittelytaitoa, jossa keskeistä on argumentointi eli perustelu, ja neuvottelutaitoa, jossa keskeistä on kompromissiin pyrkiminen, on harjoiteltava niin kotona kuin koulussakin: Väittelyä harjoittelemalla voidaan kehittää puhe- ja viestintätaitoja, loogista ajattelua. ja ongelmanratkaisua, Sitä pitäisi harjoitella enemmänkin suomalaisissakin kouluissa . Katsoin tässä talvella mielenkiintoisen ohjelman, jossa nuoret harjoittelivat väittelyä kouluissaan USA:ssa. Siinä oppii paljon myös itsestään. Monen nuoren näki oikein kasvavan ja saavan tervettä itsetuntoa lisää voittaessaan väittelytaidon kilpailuja. Ja nämä voittaneet eivät todellakaan olleet alunperin mitään mallioppilaita, vaan nuoria, joilla oli ongelmia koulunkäynnissä.

    Väittelytaidot, argumentointi, ja rakentava keskustelu koettaisiin varmaan kouluissa turhina, koska niistä ei saa arvosanaa.Suomessa ei ole myöskään peruskouluissa suullisia kokeita, joissa oppijat joutuisivat vastaamaan suullisesti opettajien kysymyksiin. Emme hallitse smalltalkia. Ajattelun nopeus ei kehity emmekä ole yleensä kovin sanavalmiita. Se näkyy kaikessa esiintymisessä. Koulun pitäisi vahvistaa nuorison puhe- ja väittelytaitoja, jotta he oppivat vastaamaan nyky-yhteiskunnan haasteisiin tehokkailla kommunikointi- ja argumentaatiotaidoilla.Sujuvat puhe- ja viestintätaidot muodostavat tärkeän menestystekijän nykymaailmassamme.

    Monelle sosiaalinen media on helpompi paikka jutella kuin kasvotusten. Sosiaalisen mediankäyttö opetustilanteissa voi yllättää - aktiivisimmaksi keskustelijaksi saattaakin nousta sellainen henkilö, joka ei perinteisessa luokkatilanteessa ilmaise mielipidettään. On henkilöitä, jotka hoitavat verkossa kaiken puhumiseen. Sen huomaa jo nuorison tekstailuissa ja facekeskusteluissa. Kaverien kanssa hoidetaan asiat teknisten vempaimien välityksellä.

    Vanhemmat eivät enää aina osaa antaa malleja vuorovaikutustaitoihin ja sosiaalisten taitojen käyttämiseen, miten sitten lapset osaisivat niitä käyttää? Lapsi oppii pienenä ilmaisemaan mielipiteensä. Hänelle pitäisi kehittyä sosiaalinen kyky aloittaa keskustelu ja pitää sitä yllä ottaen huomioon kaveri tai muut keskustelukumppanit. Vanhemmat ja opettajat ovat ratkaisevassa asemassa, sillä he voivat vahvistaa lapset suotuisaa sosiaalisten käyttäytymistapajen ja vuorovaikutuksen oppimista. Tarvitaan myös positiivista palautetta, jotta keskustelutaito kehittyisi. (AnneMahkonen)

    VastaaPoista
  6. Oppilaat osallistuvat eri tavalla, toinen ajatuksensa heti julkituoden, toinen maltillisesti viitaten ja kolmatta ei saa kirvelläkään keskustelemaan. Olemme kasvaneet erilaisissa kulttuureissa ja se vaikuttaa kykyymme kommunikoida ja käydä dialogia. Se, miten nykynuoriso ajattelee menneisyydestä, vaikuttaa myös heidän toimintaansa nykyhetkessä, vuorovaikutukseen muiden kanssa ja siihen, miten he itseasiassa asennoituvat omaan tulevaisuuteensa. Käsitykset menneisyydestä vaikuttavat myös heidän käsityksiinsä nykyhetkestä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Se vaikuttaa identiteettiin, sosiaalisiin taitoihin, sosiaaliseen vuorovaikutussuhteeseen ja käsityksiin ympäröivästä maailmasta. Nuoren tausta voi olla rikkonainen – keskeytettyjä opintoja, työttömyysjaksoja ja muita elämänhallinnallintaan liittyviä ongelmia - ne kaikki vaikuttavat siihen, miten he suhtautuvat itseensä ja muihin sekä keskinäiseen vuorovaikutukseen toisten kanssa sekä suhtautumiseen yhteiskuntaa ja yhteisiä arvoja kohtaan - ja saa jopa vierastamaan dialogia.(AnneMa)

    VastaaPoista