Miten toimia, jos dialogissa tunteet/henkilökohtaisuudet nousevat pintaan? (Ohjaavan opettajan kysymys)

Dialogissa voi todellakin tunteet nousta pintaan ja sanankäyttö voi olla hyvinkin reipasta ja suoraa. Olennaista on kuitenkin erottaa dialogi muista keskustelumuodoista siinä, että dialogisella keskustelulla on vahva eettinen perusta. Dialogi lähtee tasavertaisuudesta, toisen ja itsen kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Keskustelu tapahtuu luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä. Keskustelijat osaavat olla myös vastavuoroisia ja toimia ”kultaisen säännön” mukaan. Näihin lähtökohtiin pohjaa siis suora ja reipas ilmaisu. Eri mieltä voi olla eikä erimielisyydestä suututa, koska ymmärretään, että ihminen ajatuksineen on oman kehityksensä ja historiansa tulos ja ymmärretään että peruslähtökohta on kuitenkin toiselle hyvää tahtova. Tärkeintä on siis havainnoida, onko keskustelu kuitenkin vahvoista tunteista huolimatta eettisesti kestävää.

Dialogissa tuodaan asioita keskusteluun myös muiden tutkailtavaksi. Silloin ymmärretään, että omaa ajattelua perustellaan myös muille. Siitä ei suututa, jos asioista kysytään tarkemmin. Usein perustellessaan huomaa aukkokohtia omassa ajattelussa ja sen sallii itselleen. Ajattelu saa olla kehitteillä ja keskeneräistä eikä siihen kukaan kaadu. Tavallisessa keskustelussa taasen käy kyllä usein päinvastoin. Tärkeää on siis havainnoida, että sanoessaan jotain, tajuaa sen olevan ”vain” yksi käsitys asioista, jota käsitystä voi kyseenalaistaa.