perjantai 25. syyskuuta 2009

Millä menetelmillä voidaan dialogisessa keskustelussa hiljentää keskusteluhäirikköjä?

Mielestäni opiskelijoiden kanssa kannattaa kehittää tietoisesti dialogiosaamista. Se on silloin eräs tärkeä koulutuksen tavoite, joka valmentaa työelämään, yhteistyön tekemiseen ja esimerkiksi asiakaspalveluun. Dialogitaitojen tietoinen kehittäminen tarkoittaa systemaattista tiettyjen asioiden ja osataitojen harjoittelua. Keskusteluhäiriköinti viittaa esimerkiksi runsaaseen puhumiseen muiden kustannuksella. Tällöin harjoitellaan tietoisesti symmetristä osallistumista ja siinä vuoron ottamista ja vuoron antamista. Keskusteluhäiriköintiä on myös esimerkiksi huono kuuntelu, epäkunnioittava ja -arvostava suhtautuminen ja omien etukäteisolettamusten syöttö ilman että ottaa muunlaista tietoa vastaan. Kun ryhmän osallistujat häiritsevät esimerkiksi edellä mainituilla tavoilla, opiskelijoille voi suoraan sanoa ei-toivotusta toiminnasta palautetta ja opiskelijat antavat sitä myös toisilleen. Näin voi tehdä sen vuoksi, että kaikki ovat yhdessä opettelemassa dialogisempaa keskustelua. Opettajan täytyy myös harjoitella tietoisesti ja olla valpas oman toimintansa suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti