Millä keinoin opiskelijoita voisi rohkaista osallistumaan?

Joissakin ryhmissä vuorovaikutus näyttää syntyvän kuin itsestään. Joissakin taas kynnys osallistua keskusteluun on korkea. Millä keinoin opiskelijoita voisi rohkaista osallistumaan?

Näkemykseni mukaan opiskelijoita saa melko huonolla menestyksellä osallistumaan pelkällä rohkaisemisella ja kannustamisella. Tätä selittää jo pelkästään se, että olemme monologisen kommunikaatiokulttuurin kasvatteja. Tarvitaan siis menetelmiä, joiden avulla saadaan kaikki mukaan.

Opettajan tai ohjaajan dialogiosaaminen tuo tähän tarpeeseen työkaluja. Dialogisen tilanteen perusajatus on, että kaikki osallistuvat symmetrisesti ja aktiivisesti, ei ole siis vain puhujia ja vain kuuntelijoita. Jotta tähän päästään, ohjaajaan tehtävänannot ovat sellaisia, että jokainen pääsee tai joutuu aktiiviseen rooliin. Myös opettaja pitää huolen, että hänellä on yhteisissä tilanteissa suurin piirtein saman verran tilaa kuin muillakin. (Oma asiansa ovat sitten opettajan opetustuokiot, joissa hän valitsee tietoisesti esimerkiksi luennoida jostain asiasta.) Tehtäviä tehdään yksilöllisesti, parin kanssa, pienryhmissä tai suurryhmässä. Opiskelijat saavat siis ensin tilaa miettiä, ratkaista tai tehdä asioita. Vasta sen jälkeen asioita käsitellään yhdessä isossa ryhmässä, ja silloinkin niin, että kaikkien kuuluu tuoda esiin ajatteluaan ja tekemiseen liittyviä asioita.

Dialoginen tiedustelemisen taito, puhtaiden avoimien kysymysten muotoileminen on pienempien tai isompien tehtävien synnyttämisen avaintaito. Se on myös taito, jonka avulla osallistujat osaavat avata toinen toisensa ajatuksenkulkuja tilanteen vaatimalla tavalla. Siis koko oppimisyhteisössä kaikki voivat oppia kysymään toiselta lisää, jolloin asioiden käsittelystä yhdessä voi tulla jotain muuta kuin mekaanista ja pinnallista. Taitoa kannattaa opetella yhdessä opiskelijoiden kanssa. Taito kuuluu dialogiosaamisen III alueeseen.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX