perjantai 23. syyskuuta 2011

Millä saa dialogisen olemisen tavan toteutumaan ryhmässä?

Voit lähteä kehittämään itsessäsi systemaattisesti dialogisuutta. Kyseessä on siis dialoginen olemisen tapa, joka on ihmisystävällinen, hyväksyvä ja avarakatseinen - kaukana negatiivisuuden ja vihan ilmentymistä. Ryhdy rohkeasti olemaan vastavuoroinen ja toista kunnioittava ja arvostava erilaisissa yhteisöissä ja reagoi senmukaisesti. Hyppää kielteisyyden yli ja katso, mitä tapahtuu.

47 kommenttia:

  1. Olen pyrkinyt omassa työssäni tähän itseäni kehittävään tapaan ja perusluonteeltani olen hyvin sosiaalinen, tulen toimeen ihmisten kanssa. Yhteisöt ja ihmiset vaan ovat kovin erilaisia ja onnistuminen on välillä hyvin pienistä asioista kiinni. Negatiivisuus ei saa opettajalta missään mielessä näkyä edes sanattomassa viestinnässä eleitä tai ilmeinä. Jokaiselle meistä tulee vastaan ihmisiä joiden kanssa ei vaan kemiat toimi, mutta työelämässä tämä ei saa näkyä ja dialogisuus kärsiä. Vaatii paljon harjoittelua ja onnistuessaan on hyviin tuloksiin johtavaa, olen samaa mieltä, että negatiivisuus ja vihan ilmentymät tulee pitää poissa, että dialogisuus toteutuu, oiva tavoite kaikille opettajan työssä toimiville. (Eija H.)

    VastaaPoista
  2. Perusluonteelle on vaikea tehdä mitään, mutta toimintatapoja voi muuttaa. Miten käytännössä dialoginen lähestymistapa näkyisi opettajassa, jonka ote on asiallinen (ja etäinen)? /Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusluennetta ei tarvitse muuttaa, mutta ei sitä tarvitse aina framille laittaa. Perusluonne kulkee mukana. Se näkyy hyvin kun opettaja menee oppijoidensa keskelle ja jakaa itseään heille. On mukana heidän kanssaan eikä rakenna asiallisuudesta muuria. Ei tarvitsisi olla niin tärkeä itsestään eikä pitää opettamaansa aihetta maailman tärkeimpänä asiana. Kiinnostus oppijastaan ja hänen mielipiteistään avaa dialogin muihin. Minun ongelmani on ettei minua kiinnosta oppilaan asiat. Se ei ole hyvä asia opettajalla. Onneksi olen aikuisopetuspuolella, nuorisopuolella se olisi jo melkein rikos. Ei minullä ole ketään mitään vastaan eikä minulla ole ennakkokäsityksiä kestään. Olen niin kiinni omissa asioissani, ettei minusta riitä enään ulkopuolisille.(HarriN)

      Poista
    2. Opettajan jalkautuminen luokan edestä opiskelijoiden keskuuteen tai henkilökohtainen opastus opetustilanteessa ovat mielestäni hyviä keinoja viestiä olevansa kiinnostunut opiskelijoiden oppimisesta. Se on mielestäni sanatonta viestintää ja myös mielenkiintoa osoittava hieno ele - tulla lähemmäksi, siis olla kiinnostunut. Jokaisella on hetkiä, päiviä tai pidempiäkin aikoja, ettei vain voimia riitä jakaa tai antaa muille. Kun huomaa itsestään sellaista, on hyvä pysähtyä ihan hetkiseksi ja hyväksyä se, ettei aina tarvitse jaksaa täysillä. Opettajakin on kuitenkin ihan ihminen eikä Jumalasta seuraava :). Mitä perusluonteella oikein tarkoitetaan - tempperamenttia, opittuja tapoja?//Kirsi

      Poista
  3. Eikö opettaja siis saisi näyttää negatiisuuttaan esimerkiksi huonoon oppimistulokseen tai asiattomaan käyttäytymiseen kyllästyneenä?

    Omasta mielestäni opettaja ei saa missään nimessä näyttää negatiivisuuttaan oppilaan huonoon menestykseen, mikäli oppilas vain yrittää. Opettajan turhautuminen kun syö melkoisen varmasti oppilaan itseluottamusta isolla lusikalla. Opettajan pitää siis vaikka esittää, olevansa tyytyväinen Villen yritykseen, vaikka pikku Ville veti taas nolla pistettä matikan kokeesta. Vai pitäisikö opettajan kuitenkin kertoa Villelle, ettei hänen kannata lähteä alalle, jossa tarvitaan matematiikkaa. Entä saako jo yliopistossa opettaja sanoa suoraan oppilaalle, jos tällä ei ole kykyjä?

    Toisella asteella on mielestäni ainoastaan yksi tilaisuus missä opettaja saa ja hänen jopa pitää näyttää negatiivista suhtautumistaan. Oppilaiden käytöshäiriöihin on mielestäni edesvastuutonta puuttua naama väkisin positiiviseksi väännettynä. Tosin pakko myös todeta, että käytöshäiriöiset oppilaat tuntuvat useimmiten olevan kaikkein halukkaimpia oppilaita saamaan hymiöitä sähköiseen reissuvihkoon... Ehkä positiivisuus sittenkin, vaikkei se aina helppoa olekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko huonojen tulosten takaa löytyä erillainen oppija tai huono opettaja? Miten dialogin tulisi jatkua tästä näkökulmasta? Jussi V

      Poista
    2. Huonot opettajat eivät varmastikkaan saa oppilaitaan panostamaan opiskeluun eikä herättämään motivaatiota. Huonot opettajat eivät saa oppilaita uskomaan itseensä.Kysymys on hyvä mutta käännän sen päin vastoin. Miksi hyvien opettajien edestä löytyy hyviä oppilaita?HarriN

      Poista
    3. Onko hyviä opettajia vai onko hetkellisiä onnistumisia hyvien oppilaiden kanssa? Jussi V

      Poista
  4. Eija, minkälaiset asiat ovat sinun havaintojesi perusteella mahdollistaneet noita onnistumisia opetustilanteessa? (Mirka)

    VastaaPoista
  5. Eija H. kirjoitti, että negatiivisuus ei saa opettajalta missään mielessä näkyä edes sanattomassa viestinnässä eleitä tai ilmeinä.
    Tämä on täysin totta, mutta kun ihmisiä olemme, niin kuinka paljon viestitämme tiedostamatta asioita ilmeillä ja eleillä, vaikka kuinka olisimme päättäneet olla positiivisia. Sanotaan esimerkki, pidän identtiset oppitunnit kahdelle eri ryhmälle. "Paremmassa" ryhmässä dialogi lähtee luonnostaan helpommin liikkeelle, itselle tuli hyvä mieli ja se edesauttaa hyvää ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Toisen ryhmän kanssa tökkii heti alussa, yritän olla positiivinen ja autenttinen. Oma mieli alkaa kuitenkin tökkiä vastaan ja viestitän varmasti omalla tiedostamattomalla käyttäytymiselläni (vaikka en haluaisi), että tämä ei nyt oikein toimi. Silloin tuntuu varmasti kaikkien kannalta peremmalta jos otan opekeskeisemmän roolin, varsinkin kun kysymyksessä on ryhmä jota en opeta enää jatkossa. Mitä mieltä olette?

    Onneksi niitä tilanteita tulee nykyään harvoin ja tavoite on, että ne kerrat harvenisivat entisestään. Jarmo H.

    VastaaPoista
  6. Eija H. kirjoitti, että negatiivisuus ei saa opettajalta missään mielessä näkyä edes sanattomassa viestinnässä eleitä tai ilmeinä.
    Tämä on täysin totta, mutta olen pohtinut, että kun ihmisiä olemme, niin kuinka paljon viestitämme tiedostamatta asioita ilmeillä ja eleillä, vaikka kuinka olisimme päättäneet olla positiivisia. Sanotaan esimerkki, pidän identtiset oppitunnit kahdelle eri ryhmälle. "Paremmassa" ryhmässä dialogi lähtee luonnostaan helpommin liikkeelle, itselle tuli hyvä mieli ja se edesauttaa hyvää ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Toisen ryhmän kanssa tökkii heti alussa, yritän olla positiivinen ja autenttinen. Oma mieli alkaa kuitenkin tökkiä vastaan ja viestitän varmasti omalla tiedostamattomalla käyttäytymiselläni (vaikka en haluaisi), että tämä ei nyt oikein toimi.
    Näissä tilanteissa tuntuu, että on varmaan kaikkien kannalta mukavampaa kun otan opekeskeisemmän roolin, varsinkin kun en opeta ryhmää jatkossa.
    Mitä mieltä olette onko dialogiin pääsy itsetarkoitus joka ryhmän kanssa? Jarmo H.

    VastaaPoista
  7. Tätä lukiessani mielessäni heräsi ajatus, että onko dialogissa pakko pitää keskustelukumppaneistaan? Eli voitko olla aidosti, avoimesti läsnä jos olet ystävällinen vaikka huomaat etteivät kemiat kohtaa? Vai voiko harjoittelun myötä oppia pitämään ihan kaikista? Nimittäin sanaton viestintä, eleet, ilmeet ja olemisen tapa varmasti paljastavat muille jos et heistä pidä. On varmaan aika mahdotonta opettajalle pystyä 100%:sti peittämään pettymys, turhautuminen tai ihan aito viha, jos oppilas käyttäytyy huonosti. Näin ollen negatiiviset tunteet pitäisi osata käsitellä "pois" ettei niitä tarvitse yrittää peittää. Tähän ainakin itse tarvitsisin työkaluja.
    Kun ajattelen dialogista säiliötä, mieleeni tulee tavallaan puolueeton kenttä, jossa roolit ja ennakkoasenteet jätetään ulkopuolelle ja kentälle tullaan "takki auki" valmiina tarttumaan asiaan ei osallistujien persooniin. Kuinka erottaa asia ihmisestä onkin sitten vaikeampi juttu. Olen itse kokeillut tätä niin, että päätän keskittyä täysin siihen mitä toinen sanoo enkä anna minkään muun tunteen päästä valloilleen. En katso vaatetusta, mieti mitä puhuja tekee työkseen tai mikä on hänen taustansa enkä varsinkaan sitä mikä on hänen motiivinsa minun kanssani keskustelemiseen. Yritän vain kuulla mitä hän siinä hetkessä sanoo, ei muuta. (Johanna H.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erillaisuudessa piilee dialogin voima. Tasa-arvoinen kunnioitus jokaisen mielipiteille johtaa tietämyksen uudelle tasolle. Avoin dialogi voi paljastaa monia piilossa olleita vaikutteita, jotka ovat johtaneet näkemysten eriytymiseen. Jussi V

      Poista
  8. Olen luonteeltani positiivinen ja koen että pitämällä itse iloisen mielen pystyn sitä myös jakamaan ihmisiin ympärilläni. Usein puhutaan siitä että asenne ratkaisee ja minä uskon tähän vakaasti. Hieman heikompikin opiskelija pärjää ja pääsee todella pitkälle jos omaa oikean asenteen tekemiseen. Työpaikkoihin haetaan usen hyvää tyyppiä ja monesti arvosanat ovat toissijainen asia. Mielestäni positiivista ja avointa suhtautumista pitäisi korostaa vielä enemmän opettamisessa. (Linda S.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä lindan kanssa. Olen hakenut myös lukemattomiin työpaikkoihin ja ei minulta todistuksia ole katseltu, vaan se mitenkä soveltuva ihminen olet työhön ja millainen olet ihmisenä on tärkeämpää. Tietenkin jos ko. paikkaan on pääsyvaatimuksena jokin tietty koulutus on hyvä varmistaa, että koulutus on suoritettu, ettei tule "valelääkäreitä" lisää. (VeskuN ryhmä7)

      Poista
  9. Niin, Mirka mietti, miten dialogisen olemisen tapa onnistuisi opetustilanteissa, joissa on kyse opiskelijan huonosta oppimistuloksista tai ongelmakäyttäytymisestä.

    Itse näkisin niin, että voimme miettiä "Ruotsin 9A" videota. Siinä opiskelijoilla oli huonoja oppimistuloksia ja ongelmakäytöstä. Opettajat olivat turhautuneita ja se näkyi, eikä se mitään auta. Mutta, kun tuli uudet opettajat, kysel oli siitä, että asioista voitiin puhua neutraaliin ja dialogiseen sävyyn vaikka oli kyse ongelmasta. Asiaa voi lähestyä siten, että ottaa oppilaan olkapäästä kiinni jossain sopivassa välissä ja sanoo "nallekarhumaiseen" ja tasapainoiseen sävyyn: "No moikka Ville, miten on mennyt?" Ja, jos Ville koppavana jotain siihen tokaisee, vastataan edelleen tasapainoiseen nallesävyyn: "No, tuo nyt ehkä ei ollut sopiva vastaus, mutta minä ihan oikeasti olen ajatellut, että minusta voisi olla kiva, jos sinä vaikka tulisit tunnin jälkeen...:"

    Toisin sanoen, opettaja lähestyisi asiaa keskustelemalla siitä, miltä tilanne nyt näyttää - ei syytetä menneistä, ei pyydetä perusteluja, ei ihmetellä tai päivitellä. Ja sitten pienin askelin lähdettäisiin ehdottamaan, josko keskusteltaisiin - josko tehtäisiin vaikka näin ja näin... Eli opiskelijan ei tarvitse myöntää, että hän on toiminut väärin tai laiminlyönyt tehtävänsä. Riittävää on se, että saavutetaan "piuha", joka mahdollistaa keskustelun... siitä sitten pienin askelin eteenpäin... (M.M-U)

    VastaaPoista
  10. Tuossa positiivisuudessa on varmaan myös sitä ajatusta että se tarttuu toisiin ihmisiin eli synnyttää ympärilleen positiivisuutta ja myönteisyyttä. Mutta oppilaiden väärintekojen kohtaaminen tai kuittaaminen positiivisella asenteella tuntuisi kyllä tarkoittavan samaa kuin että jatkakaa vain. Mutta eikö ajatus "jatkuvasta" positiivisuudesta sisällä vaaran ettei opettajaa pidetä enää aitona tai uskottavana oppilaiden silmissä? Entäs kun he menevät työelämään ja kohtaavat vähemmän positiivisia ihmisiä esim. syystä tai toisesta vihaisia asiakkaita? (Tarmo)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä syystä en pidä (jatkuvasta) yltiöpositiivisuudesta. Tämä ei valmista kohtamaan todellisia ja ratkeamattomia ongelmia. Positiivisuudella on paikkansa ja se tehostaa toimintaa silloin kun asiat sujuvat, mutta sen lisäksi tarvitaan itsetuntoa ja kykyä kestää ongelmat. "Jatkuva aurinkopaiste luo erämaan." Vastuullisia ja vastuunkantokykyisiä ihmisiä luodaan antamalla heille vastuuta ja antamalla heidän itsensä oppia omista tekemisistään. Opettajan tehtävä on antaa ratkaisumalleja tarvittaessa, joista opiskelija voi työstää oman mallinsa.
      Arto K. R1

      Poista
  11. Olen samaa mieltä, että dialogilla on merkittävästi parantava vaikutus ryhmän yhteisen toiminnan lopputulokseen. Samalla täytyy muistaa, että se on korkea keskustelumuoto. Osallistujien täytyy ensin harjoitella ja osata dialogin toimintatapoja, että sen mukaisesti voidaan ryhmässä täysipainoisesti toimia. Dialogi on toisille hyvää tahtovaa, jossa ei negatiivisuudelle jää sijaa. Näin ollen ryhmä toimii parhaiten silloin, kun kaikki tietävät mihin dialogilla pyritään (SirpaF).

    VastaaPoista
  12. Onnistumiseen hankalissa tapauksissa vaaditaan raudanluja itsehillintä, luokassa ei voi näyttää millään viestinnällä negatiivisuutta. Täytyypä tunnustaa, että näitä tilanteita tulee vastaan opettajan työssä väistämättä. Tänään juuri päättyi omassa työssäni todella hankalan ryhmän kurssi ja itsehillintääni koettiin koko kurssin ajan, hankalia oppijoita useampia ja laskin jo tunteja, koska kiperästä tilanteesta pääsee eroon, tunnustan. Olin jo aloitellut tätä blogi kirjoittamistani, eli edellinen viesti jo lähetetty. Mietin kuinka saan oppijaryhmän kokemukset purettua ja keräsin heiltä kirjallisen, anonyymisti annettavan palautteen ja yllätyksekseni huomasin palautteen olevan loistava. Ryhmä koki opetuskokonaisuuden ja opettajan toiminnan erittäin kiitettävänä. Itse koin opetuskokonaisuuden todella hermoja raastavaksi syy juuri muutama oppija, joiden kanssa oli todella hankala toimia ja häiritsivät muita luokassa. Mieleen tulee varmaan ensimmäiseksi rankaisu, no korjaan heti, kyseessä maksavat aikuiset ei nuoret, joten hankalia opetusryhmiä löytyy myös maksullisista koulutuksista joihin osallistuu vain aikuisia. Aina ei siis tarvitse miettiä nuorten ryhmiä, vaan kemiat eivät aina kohtaa aikuistenkaan kanssa. Hammasta purren, itsehillintää koetellen ja mieluusti eleetöntä viestintää opetustilanteissa, hankalissakin, omalla kohdallani olen huomannut toimivan. Tosin niitä hankalia ryhmiä tulee pohtineeksi usein tuntien ulkopuolella, vapaa-ajallakin ja miettii tosiaan ihan inhimillisellä tasolla erilaisten ihmisten persoonallisuuksia ja syitä niihin. Käytöshäiriöisiä löytyy aikuisistakin.
    Palautteiden keräys on tärkeä osa opetusta sekä opettajalle itsensä kehittämistä. Palautteet koettiin aikanaan toisella asteella kiusallisiksi, jaksopalautteita kerättiin muutama vuosi aiemmin ensimmäisen kerran. Kauan alalla työskennelleet opettajat kokivat ne kiusallisiksi, nuoret pääsevät arvostelemaan heitä olivat ensimmäiset kommentit, joita opettajien huoneessa kuuli. Olin jo aiemmin työskennellyt kolmessa muussa oppilaitoksessa, joissa palautteiden keräys oli vakiokäytäntö ja koin sen hyvänä asiana. Hämmästelin reaktioita. Palautteet tulivat toisella asteella Webrol-raporttina ja ihan hyviä olivat saamani arvioinnit nuorilta, joten miksipä sitä olisi vastustanut. En ole itse keksinyt mitään syytä palautteiden keräystä vastustaa, päin vastoin, mistä sitä muutoin tietää onnistuiko opetuksessaan vai ei. Mitä mieltä mahtavat muut olla? (Eija H.)

    VastaaPoista
  13. Jokainen haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään yhä uudelleen. Aito kiinnostus toista kohtaan, mahdollisuuksien näkeminen ja positiivisen palautteen antaminen ovat asioita joilla toteutetaan hedelmällistä vuorovaikutusta. Kohdatuksi tuleminen edellyttää pulmatilanteissa aitoa kuuntelua ja takaisinpeilausta. ”Tuo on varmasti vaikea asia”. ”Ilmeisesti asia tuntuu nyt pahalta”. Kun tällä tavalla kommentoidaan, ei jumiuduta kiinni ongelmaan eikä myöskään vähätellä henkilön kokemusta. Seuraavilla kysymyksillä; heijastetaan mahdollisuuksia ja tarjotaan tukea ajattelun aktivoimiseksi: "Miten voisin auttaa sinua?” ”Mitä tarvitset onnistuaksesi?” ”Mitä hyvää siitä on löydettävissä?”

    Pelikuvan tarjoaminen mahdollisimman vapaana oman egon toiminnasta on suurinta empatiaa ihmisyyttä kohtaan. Sirpa H.

    VastaaPoista
  14. Onnistumiseen hankalissa tapauksissa vaaditaan raudanluja itsehillintä, luokassa ei voi näyttää millään viestinnällä negatiivisuutta. Täytyypä tunnustaa, että näitä tilanteita tulee vastaan opettajan työssä väistämättä. Tänään juuri päättyi omassa työssäni todella hankalan ryhmän kurssi ja itsehillintääni koeteltiin koko kurssin ajan, hankalia oppijoita useampia ja laskin jo tunteja, koska kiperästä tilanteesta pääsee eroon, tunnustan. Olin jo aloitellut tätä blogikirjoittamistani, eli edellinen viesti jo lähetetty. Mietin kuinka saan oppijaryhmän kokemukset purettua ja keräsin heiltä kirjallinen, anonyymisti annettavan palautteen ja yllätyksekseni huomasin palautteen olevan loistava. Ryhmä koki opetuskokonaisuuden ja opettajan toiminnan erittäin kiitettävänä. Itse koin opetuskokonaisuuden todella hermoja raastavaksi syy juuri muutama oppija, joiden kanssa oli todella hankala toimia ja häiritsivät muita luokassa. Mieleen tulee varmaan ensimmäiseksi rankaisu, no korjaan heti, kyseessä maksavat aikuiset ei nuoret, joten hankalia opetusryhmiä löytyy myös maksullisista koulutuksista joihin osallistuu vain aikuisia. Aina ei siis tarvitse miettiä nuorten ryhmiä, vaan kemiat eivät aina kohtaa aikuistenkaan kanssa. Hammasta purren, itsehillintää koetellen ja mieluusti eleetöntä viestintää opetustilanteissa, hankalissakin, omalla kohdallani olen huomannut toimivan. Tosin niitä hankalia ryhmiä tulee pohtineeksi usein tuntien ulkopuolella, vapaa-ajallakin ja miettii tosiaan ihan inhimillisellä tasolla erilaisten ihmisten persoonallisuuksia ja syitä niihin. Käytöshäiriöisiä löytyy aikuisistakin. Palautteiden keräys on tärkeä osa opetusta sekä opettajalle itsensä kehittämistä. Palautteet koettiin aikanaan toisella asteella kiusallisiksi, jaksopalautteita kerättiin muutama vuosi aiemmin ensimmäisen kerran. Kauan alalla työskenneet opettajat kokivat ne kiusallisiksi, nuoret pääsevät arvostelemaan heitä olivat ensimmäiset kommentit joita opettajien huoneessa kuuli. Olen jo aiemmin työskennellyt kolmessa muussa oppilaitoksessa, joissa palautteiden keräys oli vakiokäytäntö ja koin sen hyvänä asiana. Hämmästelin reaktioita. Palautteet tulivat toisella asteella Webrol-raporttina ja ihan hyviä olivat saamani arvioinnit nuorilta, joten miksipä sitä olisi vastustanut. En ole itse keksinyt mitään syytä palautteiden keräystä vastustaa, päin vastoin, mistä sitä muutoin tietää onnistuiko opetuksessaan vai ei. Mitä mieltä mahtavat muut olla? (Eija H.)

    VastaaPoista
  15. "Hyppää kielteisyyden yli, katso, mitä tapahtuu", otin tämän lauseen "punaiseksi lankaksi" tutkintoinfossa. Olen tutkintovastaava ja usein joudun olemaan ohjeita ja neuvoja antava, koska tutkinnon perusteet ja aikuiskoulutuslaki vaativat tiettyjä asioita. Usein minulla onkin tunne, että joudun olemaan kielteinen. Tällä viikolla kun pidin tutkinoifon ja käsittelimme ammattitaitovaatimuksia toisella tavalla: yhteisesti keskustelemalla, jakamalla ymmärrystä ja etenemällä ryhmän mukaiseesti. Aikaa meni, mutta minulle jäi sellainen tunne, että saavutettiin yhteinen ymmärrys positiivisessa valossa. Dialogi vaatii aikaa, se on myös hiljaisia hetkiä, jolloin yksilöt pohtivat. (Pauliina T.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös sama tilanne, eli toimin näyttötutkintomestarina. Tässä tehtävässä ajautuu helposti ristiriitatilanteisiin ja joutuu väkisin olemaan tiukkana. Yleensä pyrinkin vapaan keskustelun ilmapiiriin, eli pois siitä tilanteesta missä itse sanelen miten asiat etenevät. Toki taustalla pitää pitää kontrollia, mutta mikäli tutkinnon suorittajat itse pääsevät käsittelemään asiaa on lopputulos yleensä hyvä.
      Arto K. R1

      Poista
  16. Mietin tässä näitä kommentteja lukiessani, että onko teillä joilla paljon opettajakokemusta jotain ns. kokreettisia vinkkejä kuinka saada oppilas joka koko kehonkielellään oikeastaan viestii "ettei häntä tämä kiinnosta, haluaisi olla aivan jossain muualla". Mutta siis, tunti kuuluu esim. pakollisiin perusopintoihin. Muun ryhmän kanssa ollaan sovittu kuinka edetään jne. mutta sitten on nämä yksi ja kaksi joille kaikki on "ihan samaa". Kuinka paljon panostaa heidän mukaan saamiseen aikaa joka tavallaan on pois koko muun ryhmän ajasta ja etenemisestä? (MarikaH)

    VastaaPoista
  17. Dialogin toteutuminen ryhmässä vaatii hyvää ryhmädynamiikkaa: kun ryhmäytyminen on tapahtunut suotuisasti opiskelijoille tulee osallisuuden kokemus ryhmäänsä kohtaan. Tätä kautta syntyy avoin sosiaalinen vuorovaikutus, jolloin jokainen voi ja uskaltaa tuoda julki avoimesti ja rohkeasti ajatuksiaan. Tärkeää on myös se, että jokainen kunnioittaa sekä omia että muiden, sekä opettajan että oppijoiden, ajatuksia ja kommentteja. Elli

    VastaaPoista
  18. Suomen positiivisimmaksi valittu Mikko Kuusisto, loistava persoona ja esimerkillinen tyyppi kaikin puolin, oli juuri ennen nimitystään ostanut tyttärilleen paidat joissa luki "Positiivisuus on perseestä". (anteeksi ruma sana, selityksenä suora lainaus)

    Onko positiivisuus vain positiivista, vaikka se tulisi luonnostaan?

    VastaaPoista
  19. MarikaH kysyi "Kuinka paljon panostaa "ongelmatapausten" mukaan saamiseen joka tavallaan on pois koko muun ryhmän ajasta ja etenemisestä?".
    Itse ajattelen, että vastaus riippuu opetettavasta aiheesta ja siihen käytettävissä olevasta ajasta. Ryhmän ja ennenkaikkea "ongelmatapausten" ohjaamiseen käytetty aika varmaan maksaa itsensä takaisin pitkässä juoksussa, mutta jos aikaa ei ole pitkään projektiin, niin miksi tuhlata kaikkien aikaa. Silloin kun mahdollista ajallisesti panostaa esim. ryhmän ohjaamiseen, niin ko. "ongelmatapauksethan" voisivat olla jopa mielenkiintoinen haaste. Jarmo H

    VastaaPoista
  20. Vielä toinen kysymys. Koskettamisesta. Meidän ryhmän kanssa sivuttiin aihetta jo edellisessä tehtävässä. MMU kirjoitti "Asiaa voi lähestyä siten, että ottaa oppilaan olkapäästä kiinni jossain sopivassa välissä ja sanoo "nallekarhumaiseen" ja tasapainoiseen sävyyn: "No moikka Ville, miten on mennyt?" Ja, jos Ville koppavana jotain siihen tokaisee, vastataan edelleen tasapainoiseen nallesävyyn: "No, tuo nyt ehkä ei ollut sopiva vastaus, mutta minä ihan oikeasti olen ajatellut, että minusta voisi olla kiva, jos sinä vaikka tulisit tunnin jälkeen...:"
    Ymmärrän, että koskettaminen yleensäkin on hyvin tilannekohtaista, ja vaatii tietyn tilanteen lukemisen/ymmärtämisen tajun, empaattisuutta jne. Mutta mikä on yleisesti kantanne tai onko ehkä oppilaitoksista annettu ohjeistusta asian suhteen? (MarikaH)

    VastaaPoista
  21. Kommentti 13. lokakuuta 2011 18.03 on Lassin ja kyseessä on tietysti Mikko Kuustonen, ei Kuusisto.

    VastaaPoista
  22. Ilmeisesti dialogin hyödyistä oppimistuloksiin on olemassa ilmeisesti aika vähän selkeää tutkimusnäyttöä. Urheilussa sen sijaan tulos näkyy taululla ja joukkuelajeissa huonosta tuloksesta vastaa yleensä ensimmäisenä valmentaja.
    Siis tehdäänkö urheilussa parempaa tulosta auktoriteettisella johtamisella vai ryhmän ohjaamisella esimerkiksi keskustelevampaan tyyliin. Auktoriteettiset valmentajat taitavat olla katoava luonnonvara ja muotiin on tullut ennemminkin ihmisläheisempi tyyli ja osa valmentajista pyrkii kehittäminen joukkuetta dialogiin perustuvin keinoin, samalla Suomen menestys joukkuelajeissa on ollut parempaa kuin koskaan aikaisemmin. Sattumaa?
    Jarmo H

    VastaaPoista
  23. MarikaH esitti kysymyksen kuinka paljon aikaa pitäisi käyttää ongelmatapausten kanssa kun aikaa tunnilla on rajallisesti. Muita kunnioittavassa lähestymistavassa heidätkin pitäisi yrittää saada mukaan mutta ei siihen koko oppituntia voi käyttää. Oppituntia suunnitellessa pitäisi ottaa huomioon että asiat eivät aina suju niin kuin haluaa, tulee sähkökatko, diaprojektori ei toimikaan, tietokone kaatuu jne. Toisinaan joku oppilas on häiriöksi. Jos tuntiin jättää ylimääräistä aikaa niin tätä voi käyttää näiden hankalien tapausten mukaan saamiseen ja jos se ei onnistu niin yrittää tällä ajalla seuraavalla kerralla eri tavalla. Jos tällaisia häiriöitä ei ole niin sitten voi vaikka kerrata joitain aiemmin opetettuja asioita. (Asko J.)

    VastaaPoista
  24. MarikaH kysyi koskettamisesta.

    En muista että meillä olisi koskaan opettajien kesken tästä edes keskusteltu. Eikä oppilaitos ole antanut mitään erillistä ohjettakaan.

    Itse olen sitä mieltä, että tuon esimerkin tapainen koskettaminen ei sovi ammatilliseen oppilaitokseen. Oppilaat ovat kuitenkin vähintään 16 -vuotiaita ja ymmärtääkseni tarkkoja "fyysisestä koskemattomuudestaan". Joten noudatan sitä pääsääntöä, että en kosketa oppilasta. Ja kun olen seurannut kollegoiden opetusta, niin en ole huomannut heidänkään koskettelevan oppilaitaan.

    Kuten Marika totesi, koskettaminen on erittäin riippuvainen tilanteesta ja oppilaasta. Minulla on osa ryhmistä jo kolmatta vuotta opetuksessani, tunnen oppilaat hyvin ja meno on tunneilla rentoa ja vapautunutta. Mutta siitä huolimatta fyysistä koskettamista ei ole tapahtunut. Joku oppilas voisi koskettamisesta kiusaantua. Enkä näe koskettamisessa mitään "lisäarvoa", joten miksi sitä pitäisi tehdä? (MikaL)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 25-vuotta työelämässä olleena ja nyt opettaja puolella siirtyessänä totean tämän: Olen ollut koskettamisien suhteen hyvin rajoittuvainen aina, johtuen osittain siitä, että olen ollut työnjohtajan/korjaamopäällikön tehtävissäni aina varsinaisen työntekijöiden ikää nuorempi. Olen tästä syystä aristellut sitä. Mutta nyt olen tullut työuran siihen vaiheeseen, että alan olemaan työn tekijöitä vanhempi tai ainakin samaa ikää ja nyt kätteleminen, olalle koskettaminen onnistuu mielestäni helpommin. Se, että koskettaa vaikkapa olalle, saattaa sinut helpommin siihen tunteeseen, että et ole kaukainen henkilö, vaan että olet osa sitä työmaan henkilöstöä. Samoin asiakkaita olkapäälle kosketus ja samalla monta kertaa sovitteluvaiheessa ilmapiirin kevennys sopivalla kevennyslauseella, helpottaa asiakkaankin olemista hankalien asioiden hoitamisen jälkeen. Nyt sitten siirtyessäni koulu maailmaan, taas epäilyttää koskettaminen? Mitenkä siihen suhtautua tällä puolen? Mutta kuiten kyseessä on miehinen puoli ja kosketusta sinänsä ei voida tulkita muuten ahdistavaksi. Käytäntö jää tulevaisuuden opin haltuun, mitenkä siihen suhtaudun? VeskuN ryhmä7

      Poista
  25. Luettuani edellä olevia blogiartikkeleita dialogin onnistumisesta silloin, kun kaikki eivät niin sanotusti osaa dialogia, ja huomaan niissä monia omaa kokemustani tukevia ajatuksia, vaikka artikkelin kokemukset ovat tapahtuneet erilaisessa ympäristössä. Eli esimerkiksi mihin dialogi ja hyvä vuorovaikutus helposti pysähtyy ja miten voi olettaa, että sitä jaksaa vain yrittää ryhmässä, jossa kaikki eivät osaa dialogia.
    Olen päätymässä myös tuon positiivisen voiman kannalle. Ei niin, että haluaisin olla yltiöpositiivinen, mutta yritän pitää eri tilanteissa yllä toivoa yhteisestä ymmärryksestä. Jos ajatus karkaa muiden henkilöiden ryhmäkäyttäytymisen arvostelemiseen, on syytä muistaa muiden kunnioittaminen - sekä myös itsen. Jonka johdosta on mahdollista pyrkiä toimimaan dialogin periaattein, ja yrittää kannustaa kaikkia asioita eteenpäin vievään aktiiviseen ja vuorovaikutteiseen osallistumiseen. (Sari S.)

    VastaaPoista
  26. Anonyymi
    Tuossa positiivisuudessa on varmaan myös sitä ajatusta että se tarttuu toisiin ihmisiin eli synnyttää ympärilleen positiivisuutta ja myönteisyyttä. Mutta oppilaiden väärintekojen kohtaaminen tai kuittaaminen positiivisella asenteella tuntuisi kyllä tarkoittavan samaa kuin että jatkakaa vain. Mutta eikö ajatus "jatkuvasta" positiivisuudesta sisällä vaaran ettei opettajaa pidetä enää aitona tai uskottavana oppilaiden silmissä? Entäs kun he menevät työelämään ja kohtaavat vähemmän positiivisia ihmisiä esim. syystä tai toisesta vihaisia asiakkaita?
    Oct 11, 2011 12:17 PM(Tarmo)

    Tartun tuohon ylläkirjoitettuun kommenttiin. Kyllähän se on työelämässä huomattu se, että nykyajan nuoret ovat päässeet liian helpolla asioiden yli. Se ilmenee siten, että annetaan periksi, ei uskalleta lähteä tilanteeseen, jossa vastapuolella on ns. vihainen asiakas. Vältellään kuvatunlaisia tilanteita. Irtisanoidutaan työpaikasta, jos niitä on usein. Ei pystyt tekenään työtä, henkisiä vaivoja uni häirioitä, syömis häiriöitä, vatsakipuja, migreeniä.
    Mutta työnantajan on sopeudattava niihin, koska hyvien saaminen asiakaspalveluun on todella kiven takana. Mielestäni koulumaailmassa ei saa antaa liian paljon periksi vaan pitää panna kova kovaa vasten, varsinkin silloin kun asiat menevät vaikeiksi ja hankaliksi. Silloin voio mielestäni antaa vaikka vähän periksi, jos homma toimii ja kaikki on hyvin(VeskuN Ryhma 7)

    VastaaPoista
  27. AnonyymiOct 13, 2011 12:25 AM
    "Hyppää kielteisyyden yli, katso, mitä tapahtuu", otin tämän lauseen "punaiseksi lankaksi" tutkintoinfossa. Olen tutkintovastaava ja usein joudun olemaan ohjeita ja neuvoja antava, koska tutkinnon perusteet ja aikuiskoulutuslaki vaativat tiettyjä asioita. Usein minulla onkin tunne, että joudun olemaan kielteinen. Tällä viikolla kun pidin tutkinoifon ja käsittelimme ammattitaitovaatimuksia toisella tavalla: yhteisesti keskustelemalla, jakamalla ymmärrystä ja etenemällä ryhmän mukaiseesti. Aikaa meni, mutta minulle jäi sellainen tunne, että saavutettiin yhteinen ymmärrys positiivisessa valossa. Dialogi vaatii aikaa, se on myös hiljaisia hetkiä, jolloin yksilöt pohtivat. (Pauliina T.)


    Tämä on hyvin ajankohtainen asia minukllakin... olen aloittelemassa näyttömestarin uraa ja tutkintojen perusteita luetaan tiukalla silmällä. Mielestäni kuitenkin ihmisten yleinen tekeminen ja ammattitaitohan sen ratkaisee, hyväksytkö tutkinnon vai et. Jos oma ammattitaitosi riittää suorittajan arviointiin ja suorittajan tekeminen on johdonmukaista ja järjestelmällistä, niin mieluisaahan heidän kanssa on tehdä yhteistyötä. Samoin, jos tekemisessä on ammattietiikkaa vastaa sotivia asioita, niin silloin parhaassa tapauksessa saat annettua oman ammattiatitosi helelmistä ns. mesteri-kisälli periaalleella hänelle ne tarvittavat puutteet täyttävää tietoa. Ja jos suorittaja tassa on aivan aloittelija ja yleinen ymmärrys on vajavaista, silloin ei auta muuta kuin esettaa suorittaja koulutukseen lisä perusoppia saamaan. (VeskuN ryhma 7)

    VastaaPoista
  28. Useat kommentoijat ovat kiinnittäneet huomiota sosiaalisuuden merkitykseen dialogia helpottavana tekijänä. Varmasti sosiaalisuus helpottaa kontaktin ottamista muihin ihmisiin. Keskustelu on helppo avata tai siihen on helppo liittyä, kun ihmisellä ei ole sosiaalisuuden saralla suuria esteitä ylitettävänä. Haluaisin kuitenkin tuoda esiin sen näkökulman, että dialogissa tarvitaan nimenomaisesti sosiaalisia taitoja. Sosiaalisuus on synnynnäinen tapa toimia, kun taas sosiaaliset taidot kehittyvät oman toiminnan tarkkailun ja taitojen käyttämisen myötä. Onnistunut dialogi edellyttää tietoista päätöstä paitsi tuoda omia mielipiteitään esille myös kuunnella muiden ihmisten sanomaa ja irtautua omista ennakkoasetelmista. Sosiaaliselle henkilölle itsensä ilmaiseminen on usein helppoa, kun taas kuunteleminen on vaikeaa – vähemmän sosiaaliselle yksilölle dialogin haasteena on itsensä esille tuominen ja muihin ihmisiin luottaminen, keskustelun havainnoinin ja muiden osallistujien kuuntelemisen käydessä yleensä luontevammin. Kaikilla on siis omat kehitystehtävänsä dialogisen toiminnan suhteen.

    Kun dialogia hyödynnetään opetuksessa, opettajalla on ainakin kaksi tärkeää roolia. Opettaja toimii esimerkkinä siitä, miten dialogisessa keskustelussa toimitaan, ja auttaa opiskelijoita kehittämään omia sosiaalisia taitojaan – toisia rohkaistaan kuuntelemaan ja samalla kun hiljaisempia houkutellaan puhumaan. Dialogiset taidot kehittyvät ajan kanssa, joten opettajan on mielestäni turha tavoitella kuuta taivaalta hyödyntäessään dialogisia menetelmiä ensimmäisiä kertoja. On täysin mahdollista, että dialogin käyttö juuri nyt hyödyttää opiskelijoita vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, eikä opettajalle koskaan selviä, millä tavoin opetusmenetelmä tuotti hedelmää. (Erja Malinen)

    VastaaPoista
  29. Yritin saada vastaustani keskustelun väliin mutten onnistunut joten laitan sen tänne perälle.

    Tahtoisin tarttua ketjun alkupuolella olleeseen kommenttiin/kysymykseen: "Vai pitäisikö opettajan kuitenkin kertoa Villelle, ettei hänen kannata lähteä alalle, jossa tarvitaan matematiikkaa. Entä saako jo yliopistossa opettaja sanoa suoraan oppilaalle, jos tällä ei ole kykyjä?"
    usein opettajat varsinkin nuorisopuolella kuvittelevat voivansa ennustaa mitä pikku ville tai kalle kykenee elämässään tekemään. Totuus on kuitenkin mielestäni se ettei kukaan pysty sanomaan tai ole siihen edes oikeutettu, että mitä kenestäkin voi tulla. on järkyttävää kuinka jotkut opettajat tuomitsevat teini-ikäisen tytön tai pojan epäonnistuneeksi elämässään vaikka nämä ovat vasta oman elämänpolkunsa alussa. Itselläni oli sama tilanne kun oli ensimmäisessä ammattikoulussa ja esim matikka tuntui heprealta. Opettajat ja varsinkin yksi heistä kertoi ettei minusta voi tulla muuta kuin ostoskärryissä omaisuuttaan työntävää pummia. No kymmenen vuotta myöhemmin olin tämän työtoverina...

    -Petri J-

    VastaaPoista
  30. Petrin kanssa samaa mieltä siitä että ei meistä kenenkään pitäisi oppilaalle sanoa "Sinusta ei koskaan tule sähköasentajaa"

    Mutta silti kovaakin palautetta pitää pystyä antamaan ja pitää antaa.
    "Matematiikan perustaitosi ovat huonot. Jos et petraa niitä, sinusta ei koskaan tule hyvää sähköasentajaa"
    Näin pitää mielestäni voida sanoa ja on rehellistä opiskelijalle sanoa, mieluummin niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista.

    Negatiivistä palautetta ei ole kiva antaa ja se on vieläpä aika vaikeaa tehdä niin että siitä todella olisi hyötyä. Pakko osata. Lauri K

    VastaaPoista
  31. Jussi V jatkoi juttua pitääkö dialogissa pitää osapuolista ja kommentoi hyvin erilaisuudesta dialogin voimana.

    Eikö dialogin tarkoituksena juuri olekin löytää uusia näkökulmia ja ehkä yhteistä näkemystä tietystä asiasta. Tällöin erilaiset dialogiosapuolet rikastavat asian käsittelyä. Väittelyksi kehittyvä keskustelu ei ole aitoa dialogia, koska silloin yritämme saada vastapuolen käännettyä meidän oman näkökannan taakse.
    -jormak

    VastaaPoista
  32. Jussi ja Jormak, otitte esille minunkin mielestäni tärkeän asian dialogissa eli erilaiset näkökulmat keskustelijoiden kesken. Pohdin, että onko heikolla dialogiosaamisella kuitenkin yhteyttä myös paljon puhuttuihin väittelytaitoihin. Vaikka Jormak sanoitkin tuossa, että väittelyksi kehittyvä keskustelu ei ole dialogia, niin eri kansoilla on kylläkin myös erilaiset väittelykulttuurit. Toisaalla kiivaaltakin vaikuttava mielipiteen ja näkemysten ilmaiseminen on normaalia ihmisten siitä loukkaantumatta ja erilaisia näkemyksiä saadaan ulos eetteriin. Toisaalla tällainen tuntuu jopa uhkaavalta. Dialogia tämä ei ehkä ole. Onko kuitenkin jotain yhteyttä sillä, että esim. Suomessa koen, että erilaiset mielipiteet koetaan helpostikin uhkaksi toisen persoonalle? Mari A, ryhmä 7

    VastaaPoista
  33. Tämä on myös minun mielestäni tärkeä aihe ottaa esille dialogista keskustellessa, että pitääkö dialogissa pitää osapuolista. Ja että erilaiset dialogiosapuolet rikastavat asian käsittelyä. Jormak otit esille, että väittelyksi kehittyvä keskustelu ei ole aitoa dialogia. Pohdin, että onko yhteyttä kuitenkin sillä, että emme Suomessa ole perinteisesti tottuneet väittelemään ja sillä, että dialoginen keskustelu tuntuu oudolta? Maissa, joissa väitellään kiivaastikin, ei oteta välttämättä niin henkilökohtaisesti väittelytilannetta ja koeta jotenkin tappiona, että on eri mieltä ja ehkä ei pysty perustelemaan mielipidettään mielestään niin hyvin kuin toinen. Meillä Suomessa koen, että hienoinenkin erimielisyys asioista koetaan helpommin suoraan loukkaavana eleenä ja heikentää keskustelun jatkoa. (Mari A, ryhmä7)

    VastaaPoista
  34. Hei, nyt Jussille ja Jormakille tuli kaksi suht samansisältöistä tekstiä, koska luulin ensimmäisen tekstin hukkuneen bittiavaruuteen. Eetterissä näyttävät molemmat allekkain olevan :) (Mari A.)

    VastaaPoista
  35. Jos opettaja voidaan tunnistaa oman alueensa sisällön osaajaksi ja asiantuntijaksi, se helpottaa vuoropuhelun aikaansaamista. Verkko- opetuksessa oleellista on ajoittainen sisällön käsittely ja vuoropuhelu myös opettajan kanssa. Opettajan pitää edustaa käsiteltävän ja opetettavan asian perimää ja toivottavasti myös tulevaisuuden mahdollisuuksien osalta opettajalta saa myös asiantuntevia kommentteja. Tämän jälkeen lyhyet tarkat ohjeet ryhmäkeskustelujen ja - tehtävien osalta ovat avainasemassa. Olen Helenan kanssa samaa mieltä, että yhdessä ajatteleminen ja asian ihmetteleminen rakentuu jokaisen osallistujan puheesta. Kuultuja sanoja osataan pitää arvossa.
    Keskinäinen kunnioitus rakentuu vuorovaikutuksen kautta. Opettajaa ei kukaan kunnioita minkään vertaa jos hän ulkoistaa itsensä vuoropuhelusta ja vain arvostelee ylimalkaisesti lopputuloksia. Verkkokoulutuksen toteuttamisessa on aina vaara, että lopputulos jää kaikilta sekavaksi mössöksi.

    Vesa

    VastaaPoista
  36. Miten oppilaat otetaan mukaan oppimisprosessiin?
    Olen huomannut että omasta työelämästä otettujen esimerkkien avulla saan oppilaat parhaiten mukaan dialogiaan, oppimistilanteesta saadaan näin huomattavasti rennompi kuin pelkkään kirjatietouteen tukeutumalla.

    VastaaPoista
  37. YAMK- koulutuksessa kohtaamme aina dialogissa ihmisiä, jotka saattavat olla oman kapean alansa ehdottomia asiantuntijoita. Kun tällaiset asiantuntijat saa keskustelemaan keskenään ilman että heidän on tarpeellista korostaa omaa kapeaa osaamisalaansa oppiminen alkaa kumuloitua. Jokainen oppii toiseltaan. Tämä myös kasvattaa keskinäistä kunnioitusta. Ryhmän osaaminen kumuloituu ja opettajan ei tarvitse valaa kovin paljon lisää bensaa liekkeihin, että dialogi syvenee ja monipuolistuu. Vuorovaikutuksen on oltava symmetristä ja jokaisen näkemystä on opittava kuuntelemaan. Minullakin ontullut tapauksia oman koulutusohjelmani yhteydessä, että joukkoon on sattunut AD/HD-tapauksia (vai miten se lyhenne meni näiden ylivilkkaiden osalta). Tällöin opettajan on pyrittävä silkkihansikkain vaikuttamaan siihen, ettei ylivilkas oppilas tuhoa jalostunutta keskustelua ja tyrkytä vain omaa näkemystään muille joka toisessa puheenvuorossa. Jokaisen mielipide on tärkeä ja sitä on kuunneltava. Mielipiteitä on myös kunnioitettava että keskustelu saadaan avoimeksi ja parasta kokonaisn’äkemystä tukevaksi. Erityisesti tehtävälähtöisen opetuksen lähtökohtana on, että ryhmällä on tavoite omassa keskustelussaan. Tavoiteasetanta yleensä vaikuttaa siihen, että ryhmä hakee kokonaisratkaisua, joka ei ole yhden ihmisen esittämä vaan optimoituu dialogin yhteydessä.

    Vesa S

    VastaaPoista