Omien lähtöolettamusten esiintuominen dialogissa. Miten oppimisen kannalta tämä on järkevää? Missä vaiheessa ja kuinka voimakkaasti?

Oppimistilanteissa on useimmiten hyvä olla ensimmäiseksi kiinnostunut opiskelijoiden lähtöolettamuksista ja käsityksistä asioista, koska ne ovat se kiinnekohta ja tarttumapinta, johon opittavat asiat heidän mielissään kytkeytyvät. Opettajan kannattaa siten usein viivyttää (suspension) omien lähtöolettamustensa tai käsitystensä esiin tuomista. Jos siis haluaa, että opiskelijat jatkavat asioiden vapaata ja avointa työstämistä, silloin opettajana miettii tarkkaan, mihin kohtaan opiskelijoiden ajattelussa omia käsityksiään upottaa. Näin yhdessä ajatteleminen on opiskelijoiden kanssa mahdollista. On nimittäin tavallista, että opettajan sanottua käsityksensä, keskustelu loppuu siihen.



On hieno tilanne, jos opettajana pääsee vahvistamaan opiskelijoiden oikeansuuntaista ajattelua. Tällaisissa tilanteissa huomaa, kuinka järjetöntä olisi ollut ruveta kyseisiä asioita kateederilta paasaamaan. Sitten on tilanteesta kiinni, kuinka voimakkaasti omia lähtöolettamuksiaan kertoo. Tietyissä tilanteissa ja oppimisprosessin kohdissa (esim. kriittisissä kohdissa) on hyvä kertoa voimakkaasti asioita, ja kuten edellä sanoin, on tilanteita jolloin juuri kannattaa siirtää esiin tuomista (kun haluaa että opiskelijat kehittelevät itse asiaa ja ymmärrystään). On myös tilanteita, joissa opettajan on hyvä vaieta omista lähtöolettamuksistaan kokonaan, koska asioiden käsittely on edennyt jo opettajan näkemyksiä pidemmälle.