Ihmiset ovat todellakin erilaisia ulospäinsuuntautuneisuudessaan ja halukkudessaan puhua asioista. Kiinnostus kohdistuu monien kohdalla eniten esim.siihen, että osaa tehdä. Se on yksilöllisesti ymmärrettävää.
Jos tavoitteena pidetään myös, taitamisen lisäksi, jokaisen oppijan kehittymistä ilmaisemaan ajatteluaan toisille, silloin opiskelijoilta kannattaa usein ja eri yhteyksissä tiedustella muutamalla avoimella kysymyksellä hänen toimintansa perusteita. Näin jokainen harjaantuu tarvittaessa kertomaan ajatteluaan, jolloin esim. yhteinen ongelmanratkaisu tulevaisuudessa ei pelota tai ole jopa mahdotonta. Opiskelijan on siten syytä koulia temperamenttityyppiään.
On huomattava, että ajattelun ilmaisutapoja on monia ja liikkeelle voi lähteä opiskelijalle luontaisesta tavasta,
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Kírjoitat, että opiskelijan on syytä koulia temperamenttityyppiään. Tämähän tarkoittaa sitä, että opiskelijan olisi ensin osattava tunnistaa mikä hänen temperamenttityylinsä on. Tähän tarvitaan jo melko lailla itsensä tutkiskelua ja vertaamista muihin. Mihin kohtaan sijoitun ujo-avoin akselilla, olenko hitaasti lämpiävä vai heittäytyjä jne. Jotta opiskelija tekee päätelmän, että on kohtuullisen ujo, mutta pyrkii enenevissä määrin ottamaan puheenvuoroja myös ryhmässä kouliakseen ujouttaan, vaatii siis melko kehittynyttä itsetuntemusta.(Johanna H.)
VastaaPoistaMielestäni jokaisen opettajan ja opettajaksi aikovan olisi hyvä miettiä etukäteen toimimistaan näyttökokeen palautetilaisuudessa. Kyseinen tilaisuus kun on niitä harvoja, jota nykynuorikin vielä vaivautuu jännittämään. Näyttökokeen palautetilaisuudessa oppilas on yleensä yksin opettajaa vastaan. Tuntuu, että tälläisessä tilanteessa oppilas ottaa paljon vakavammin hänelle esitetyn kritiikin ja vastaa kysymyksiin erittäin harkitsevasti ja ajattelevasti. Parhaimmillaan näyttökokeen palaute voi olla tilaisuus, joka kehittää oppilasta huomattavasti. Mielestäni näyttökokeen paras anti onkin palautetilaisuus, jossa aikuinen voi kerrankin keskustella rauhassa ja ajan kanssa nuoren kanssa. Tämä on usein opettajalle tärkeää oppilaiden oppimisessa. Kumma kyllä palautetilaisuudessa sanotut oikeat sanat ja kysymykset tuntuvat saavan oppilaat ottamaan niin sanotun kasvuspurtin. Saman asian voi toki ajaa luokassa yhteisesti käyty keskustelu ja kysely, mutta mikäli haluaa varmistaa, että oppilas todellakin alkaa ajattelemaan jotain asiaa, kuten vaikka käyttäytymistään, niin näytön arvioitilaisuutta todellakin kannattaa käyttää hyödyksi.. (Markus V)
VastaaPoista(Kirjoitinkin tähän blogiin jo aiemmin, mutta ei näköjään tallentunut)
VastaaPoistaNäinhän se on että etenkin arvointitilanteissa opiskelijan on vaikea kokea olevansa tasavertainen suhteessa muihin keskustelussa mukana oleviin. Opiskelijan on annettava "näyttö" ja se voi kangistaa jonkun henkilön. Tämän tunnistan myös ajoittain itsessäni.
Keskustelun aloittaminen opiskelijalle luontaisella tavalla on tosiaan hyvä lähtökohta, mutta useinhan se lienee kuitenkin niin, ettei tunneta opiskelijan luontaisia tapoja.
Näen että hyvä arviointikeskustelun lähtökohta on aloittaa sellaisella asialla, jonka tietää opiskelijalla menneen hyvin ja pikkuhiljaa siirtyä opiskelijalle ehkä hankalampiin aihealueisiin. Positiivinen ilmapiiri mahdollistaa paremman ja tuloksellisemman arviointitilaanteen. (Hannele
Kuinka opiskelija voisi koulia temperamenttiään? Tietääkö hän opiskelemaan tullessaan että hänellä on jo synnynnäinen taipumus tiettyihin asioihin?
VastaaPoistaOmassa opiskelussani tekniikan puolella näitä asioita ei ole käsitelty. PKi
Opiskelija tarvitsee temperamentin koulimista koulutusalasta riippumatta. Varmasti alasta riippumatta joutuu ainakin jossain määrin tekemisiin asiakkaiden kanssa. Olipa sitten kyse kaupan myyjästä tai teknisestä asiantuntijasta, on molempien osattava ottaa huomioon asiakkaan näkemykset. Asiakkaan kuunteleminen on tärkeää. Dialogin ylläpitäminen on siten myös asiakassuhteissa tärkeää. Mutta onko opiskelijakin siis asiakas?
PoistaSami H
Opettaja/ohjaaja voi auttaa opiskelijoita koulimaan temperamenttityyppiään esim. tiettyjen dialogisten menetelmien avulla. Esim. symmetrian sääntöön perustuva "keskustelulipuke-menetelmä" on tähän tarkoitukseen hyvä. Dialogisessa tiedonluomisessa ja työskentelyssä vuorot puhua ja vuorot kuunnella jakautuvat suunnilleen tasan.
VastaaPoistaEri temperamenttityypit todellakin joutuvat tarkkailemaan omaa työskentelyään ryhmässä, vilkkaampien pitäisi pyrkiä antamaan tilaa muille ja ujoimpien pitäisi saada enemmän rohkeutta esittää omia näkemyksiään asioista. Nämä luonteenpiirteet ovat niin syvällä ihmisessä, että niistä pääseminen voi olla vaikeaa ja vaatii paljonkin harjoittelua.
VastaaPoistaTasavertainen osallistuminen on ajatukseltaan hieno asia, mutta jäin myös miettimään kuinka tämän varmistaminen tapahtuu parhaiten eli kuinka "keskustelulipukkeiden" jako tapahtuu? (SirpaF)
Olen itse menneellä viikolla käynyt arviointikeskusteluja useamman opiskelijaryhmäni kanssa ja on tosiaan mielenkiintoista huomata miten eri lailla opiskelijat reagoivat arviointiin. Tuntuu siltä että osalta puuttuu täysin kyky arvioida omaa työskentelyä ja rakentava palaute menee kuuroille korville. Monelle pelkkä koearvosana on se kaikkein tärkein, eikä esimerkiksi vuorovaikutus- tai sosiaaliset taidot ole tärkeitä. Välillä antaessani palautetta opiskelijat ovat todella kiinnostuneita jatkosta ja ymmärtävät kokonaisuuksia, toiset taas haluavat vain nopeasti kotiin.
VastaaPoistaMielessäni onkin useasti käynyt olisiko muita vaihtoehtoisia tai jopa parempia tapoja antaa palautetta ja arviointia kurssista. Miten saada oppilaat ymmärtämään ettei arvioinissa välttämättä koearvosana ole se kaikkein tärkein? (Linda S.)
Tasavertaisen osallistumisen kysymys on mielenkiintoinen. Itse lähtisin tasavertaista osallistumista kannattelemaan ja tukemaan sillä, että pyrkisin aktivoimaan hiljaisempia ja "antamalla" puheenvuoroja kyselemällä itse hiljaisemmilta heidän mielipiteitään. Esim. "Jarkko, onko sinulla tähän jotain mielipidettä? Haluaisin mielelläni kuulla sen." Tämä toki vaatii sen, että ryhmässä on jo ehtinyt muodostua turva ja luottamus ja hiljaisempi uskaltaa myös mielipiteensä sanoa. Näin kukin voi omalta osaltaan pitää huolta siitä, että ryhmässä kuunnellaan kaikkia ja kaikkien mielipiteet ovat tärkeitä.
VastaaPoistaItselleni mielenkiintoista olisi myös ymmärtää ja oppia se, miten ryhmälle saadaan luotua tuo luottamus ja turva, jotta kaikki uskaltavat osallistua. Ajatuksia, ideoita tästä? (Taru I)
Niin, keskustelulipukkeiden jako eli tasavertainen osallistuminen on hieno, mutta haastava asia. Ehkä siinä voisi olla juuri sen opettajan oman temperamenttityypin tarkkailu avainasemassa, jotta hän voi johtaa keskustelun dialogiin ja ylläpitää sitä. Näkisin, että opettajan tulee itse olla "neuvomistarpeista ja viisaustarpeista vapaa", jotta hänen roolinsa dialogissa pysyisi "dialogisena". Tällöin keskustelulipukkeiden jako menisi niin, että opettaja hienovaraisesti, mutta selkeästi johtaa keskustelua sille arvioidulle asialle ja lähtee tiedustelemaan opiskelijan ajatusta asian onnistumisesta. Jos opiskelija on jo itse huomannut tilanteen heikkoudet - on dialogi todennäköistä. Jos opiskelija itse kokee onnistuneensa täydellisesti, mutta opettaja on toista mieltä, voi pehmeästi lähteä etenemään keskustelussa pienin askelin, esim. "niin, meillä oli tuossa yksi opiskelija, joka teki niin, että...." Eli ottaa esimerkiksi vertailukohteen ja antaa opiskelijan miettiä onnistumistaan uudesta näkökulmasta. (M.M-U)
VastaaPoistaMarkus on havainnut, että näyttökokeen palautetilaisuudessa opiskelija ottaa esitetyn kritiikin ja palautteen vastaan paljon vakavammin kuin normaalisti. Mistä luulet tämän johtuvan? Vaikuttaisiko se, kuten sanoit, että opiskelija on tässä tilanteessa kahden opettajansa kanssa (käytit itse termiä "yksin opettajaa vastaan")?
VastaaPoistaEstäisikö opiskelijan oman vertaisryhmän läsnäolo (tietoisesti tai tiedostamatta) kritiikin ja palautteen täysipainoisen vastaanottamisen?
Tarvittaisiinko ammatilliseen koulutukseen siis, kaikesta tiimityön korostamisesta huolimatta, enemmän kahdenkeskistä ohjausta ja palautetilaisuuksia? Näissä tilanteissa opiskelija voisi myös, turvallisemmin, harjoitella itsensä ja ajattelunsa ilmaisemista. (Tero H)
Tuollaisten erilaisten arviointikeskustelujen/palautekeskustelujen kautta, vaikkakin ne olisivat pienimuotoisiakin, opitaan myös tuntemaan paremmin oppilaita ja heidän toimintatapojaan sekä positiivisessa mielessä voidaan havaita ja kannustaa keskittymään heikompiin osa-alueisiin jatkossa enemmän. (Tarmo)
VastaaPoistaJos on temperatyypiltään sellainen että saa aikaan tappelun yksin kirkossa on kyseiselle henkilölle vaikea antaa palautetta. Olen jutellut henkilöiden kanssa, jotka ovat kasvattaneet ongelmanuoria ja se saatii aika suurta itseluottamusta ja myös kovuutta. Tietysti vaihtoehto on olla kuunteleva ja empaattinen. Kuitenkin ei näin hyssyttelemällä useinkaan saada tuloksia aikaan.
VastaaPoistaVanha opettajani oli hyvä tekemään kehityskeskusteluja. Hän käytti vanhaa hampurilaistaktiikkaa ja kehui aina jokaista oppilasta. Tosin jos kehittämistä/pahaa oli tehty hän osasi myös siitä nuhdella antaa palautetta. Nykyään tuntuu että arvioinnin ottaminen ja antaminen tapahtuu kirjallisesti. Lisäksi opettajat ja oppilaat ovat aika herkkänahkaisia. No palautetta on vaikea ottaa vaikka se olisi rehtiä ja rakentavaa.
Oletteko miettinyt että jos palaute tilanteessa uskoo oppilaaseen ja kertoo hänelle että hänestä voi tulla jotain (vaikka siltä ei tuntuisi)? Jos kaverille on uskoteltu että hän ei tee virheitä tämä voi olla vaikeaa. Joskus sellaisia tyyppejä pitää vaan palauttaa maapinnalle. Jos saa kehityskeskustelussa suuria tunteita aikaan se ei välttämättä ole paha. Tosin kaverin itsetuntoa ei tule murskata, josta on hyviä esimerkkejä. (TapaniP)
Vasta vähän opetuskokemusta omaavana kysyisin etenkin Markukselta, mutta myös teiltä muilta, että miten annatte palautetta? Onko teillä joku tietty kaava tai menetelmä? Olen kuullut ainakin hampurilaismallista (vai mikä se oli...), jossa ensin annetaan hyvää palautetta, sitten kehittämisen paikkoja ja lopuksi vielä sanotaan hyviä asioita. Tuo Markuksen kuvaama tilanne, jossa oikeat sanat ja kysymykset saavat oppilaassa aikaan kasvuspurtin, tuntui todella innostavalta. Marjaana K
VastaaPoistaOlen päässyt havainnoimaan erilaisia ihmistyyppejä kolmikantaisissa arviointikokokouksissa. Kun päivään mahtuu monta peräkkäistä kokousta, erilaisuuden näkeminen on konkreettista, sillä aihepiiri ja agenda ovat kuitenkin kaikille samat. Olen pyrkinyt luomaan tilanteista mahdollisimman rennon, mutta silti aina joskus käy niin, että opiskelijan jännitys meinaa kasvaa liian suureksi. Silloin olen auttanut kysymyksin opiskelijan jatkamaan ja hyvin on kaikki päätyneet. Oleellista näistä jännittävissä tilanteissa on kuitenkin varmasti opettajan vuorovaikutus- ja dialogitaidot. Liian rempseä aloitus voi säikäyttää ujomman tyypin, kun taas liian jäykkä tunnelma saattaa ärsyttää vilkasta humoristia. Mutta kuinka sitten opiskelija voisi sparrata itseään tällaisia uusia jännittäviä tilanteita varten ja oppia tuntemaan omia reaktioitaan paremmin? /Mirka
VastaaPoistaArviointikeskustelu, jonka ohjaamisen suurin huoleni on se, että miten saan työelämän ihmiset pysähtymään hetkeksi niin, että heillä on aikaa keskustelulle, kuuntelulle ja ohjaamiselle.
VastaaPoistaArviointikeskustelussa kysytään yleensä opiskelijoilta, missä onnistuin, mitä olisin tehnyt toisin, mitä voisin kehittää. Kun tarkastelee uusia tutkinnon perusteita, yhtenä arviointikohteena on elinikäisen oppimisen avaintaido, kuten itsearviointi, oppiminen ja ongelmanratkaisutaito, vuorovaikutus ja yhteistyö. Nämä arviointikohdat ovat mielestäni sellaisia, joiden arviointimenetelmissä olisi hyvä käyttää dialogista keskustelua. Asetankin haasteeksi työlleni, että saan työpaikkaohjaajat mukaan vuorovaikutteiseen keskusteluun arvioinnissa, ettei se olisi vain arviointia, jonka ensin suorittaa opiskelija, sitten työpaikkaohjaaja. (Pauliina T.)
Arviointikeskustelussa kuulee itsearvioinnissa tyypillisesti, että ihan hyvin meni, osasin ihan ok, en tiedä, mitä tekisin toisin. Näissä keskusteluissa tarvitaan aikaa, tilaa, avoimia kysymyksiä - mutta ne kysymykset eivät saa olla mielestäni tenttaavia. (Pauliina T.)
VastaaPoistaTemperamentista puhuttiin joskus psykan tunneille ja sen jälkeen se jäi minulta unholaan, kunnes työpaikan koulutuksessa jokaisen temperamenttityyppi määriteltiin ja yhtäkkiä huomasi, että ympärillä on varsin erilaisia ihmisiä, jotka voidaan lokeroida. Aluksi lokerointi jopa hämmensi - oliko joku parempi kuin toinen- mutta pian temperamenttityypin huomioimisesta ja tarkkailusta tuli tapa, jota tekee jopa huomaamattaan. Ja mielessä on myös opit, kuinka omaa käyttäytymistä tulisi muuttaa kohdattaessa toista temperamenttityyppiä oleva ihminen. Nämä ovat kullanarvoisia taitoja dialogissa. On tärkeää huomioida opiskelijan temperamenttityyppi ja minun tapauksessani usein on syytä hidastaa puhetta ja antaa toiselle enemmän tilaa. Ei huonoja vaihtoehtoja aivan samanlaisenkin tempeperamenttityypin kanssa käytävässä dialogissa.(Heli M.)
VastaaPoistaArviointikeskustelu on siinä mielessä aikaansa edellä, että onnistuakseen se vaatisi dialogista otetta. Mitenkä dialoginen ote sitten onnistuu henkilöltä, joka on mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa pitää arvioida itseään suullisesti muiden (sinua arvioivien)ihmisten läsnäollessa?
VastaaPoistaVaikka itsearviointi on olennainen osa arviointia niiden tutkinnon perusteidenkin mukaan ei itsearviontitaitoja ehditä/osata/viitsitä/ymmärretä harjoitella. Siitä seurauksena nämä "ihan hyvin meni"-kommentit. Varsinkin jos näyttöjä tehdään ihan puhtaasti työelämässä, ei tällaisia "akateemisia" reflektointitaitoja välttämättä ole.
Tämä tulisi muistaa arviointikeskustelutilanteessa, eikä tuomita arvioitavaa suoralta kädeltä. Arvioijana voit tosiaan esittää Pauliinankin mainitsemia avoimia kysymyksiä ja mielestäni myös johdattelevia kysymyksiä, koska ammattilaiset useimmiten osaavat hommat mutta eivät osaa sanoittaa niitä. Itse olen mm. pyytänyt kertomaan ihan tavallisen työpäivän kulusta, mitä teit ensin, entä sitten, mitä tapahtui, miltä tuntui, miksi teit niin etkä näin jne. Arviointikeskustelu ei saa olla liian "juhlava", ettei se mene kokonaan pönötykseksi. Huumori sopivassa määrin toimii yleensä, mutta sarkastinen ei kannata olla.
Joskus käy niin, että tutkinnon suorittaja jäätyy täysin, eikä saa sanotuksi mitään. Silloin on mielestäni parempi sopia uusi arviointikeskustelu kuin jäädä jankkaamaan ja esittämään kysymyksiä joihin ei saa vastauksia. Toisella kerralla itse tilanne ei jännitä niin paljon, joten voi keskittyä asiaan.
Minulle kävi kuten Hannelelle, eli en saanut viestiäni täällä läpi. Tekniikka saattaakin siis olla joskus dialogia vastaan.
VastaaPoistaArviointikeskustelussa on todella huomioitava toisen temperamentti ja myös omansa. Arvioida siis oikeastaan voi vasta kun on saanut oikeasti jonkin kuvan toisesta. Silkkihansikkain ei kuitenkaan kannata edetä. Rehellisyyttä arvostavat niin hiljaiset kuin äänekkäät, mutta rehellisyydenkin voi asettaa kauniisti. Sen sijaan, että arvostelisi negatiivisesti voi asian kääntää positiiviseksi esim. -"Sinuna kiinnittäisin huomiota seuraaviin asioihin..." ja arvostelu kannattaa aina perustella. Oppilaan mielipidettä oman osaamisensa tasosta voi kysyä, mutta opettajan tulee toimia ikäänkuin peilinä oppilaan oma-arvioinnille ja näin opastaa oppilasta myös arvioimaan rehellisesti itsensä. Emmehän halua kasvattaa keisareita, jotka koreilevat olemattomilla vaatteillaan.
Luottamus syntyy usein mielestäni juuri rehellisyydestä. Kyllä oppilas itsekin tietää, kun hän on mennyt siitä, mistä aita on matalin. Turha sellaisesta on kehuja antaa. Kiitosta tulisi antaa silloin, kun siihen on oikeasti aihetta. (Eeva A-K)
Ja Pauliina T.:n jälkeen kommentin lähetti Johanna H.
VastaaPoistaOlen tehnyt myös samankaltaisia havaintoja erilaisissa oppilaan ja opettajan välisissä arviointikeskusteluissa kuten esim. Linda S. on kirjoittanut. Etenkin olen havainnut opiskelijoiden itsearviointeihin liittyvän monia eroavaisuuksia. Jotkut oppilaat haluavat hoitaa itsearvioinnin mahdollisimman nopeasti pois alta, jotkut toiset taas näyttävät oikeasti myös yrittävän pohtia samalla. Kuitenkin monesti juuri ne vähemmän äänekkäät opiskelijat ovat arvioineet oman tekemisensä alakanttiin verrattuna niihin äänekkäämpiin ja ulospäinsuuntautuneisiin opiskelijoihin. Mielestäni tällaiset arviointimenetelmät tarjoavatkin hyvän mahdollisuuden perehtyä opiskelijoiden itsensä ja tekemisensä arvostukseen sekä löytää tätä kautta myös mahdollisia tuettavia ja kehitettäviä osa-alueita tulevaisuutta varten. (Tarmo)
VastaaPoistaOlen hieman kyseenalaistanut jokaisen jakson päätteeksi kaikkien oppilaiden kanssa käytävät kehitys- ja palutekeskustelut. Lähtötilanne ei ole sen tasa-arvoisempi kuin yrityksissä käytävissä esimies-alais -keskusteluissa. Lisäksi oppilas on saattanut käudä jo yli viisikin keskustelua eri opettajien kanssa saman viikon aikana. Lisäksi keskustelua värittää aina oppilaan saama arvosana.
VastaaPoistaLisätäkseni vuorovaikutteisuutta, lähetän jokaiselle oppilaalle kyselyn, johon he voivat vastata kurssin päättyessä tai sen jälkeen. Kyselyssä on useita kysymyksiä koskien opetuksen sisällön laatua ja vastaavutta tavoitteisiin, opetusmetodeja, opettajan opetustaitoa sekä luokan sisäistä dynamiikkaa. Koska tilanne on neutraalimpi, olen saanut huomattavasti avoimempaa dialogia aikaiseksi, kuin olisi mahdollista pelkässä keskustelussa. (JKJ)
Ymmärsinkö oikein? Olet siis sitä mieltä, että kyselylomake tuottaa aina aidompaa palautetta kuin keskustelu.
VastaaPoistaTiedustelen vielä varmuuden vuoksi kun en ole ikinä kerrännyt tällaista palautetta ja itseäni hieman mietityttää suullista palautetta tukevan sanattoman viestinnän puuttuminen lomakkeita käytettäessä.(Sami P.)
Näköjään minunkaan kommenttini ei tullut eilen läpi. Otin sen onneksi copy-pastella talteen ennen lähettämistä joten laitetaan nyt uusiksi.
VastaaPoistaEsimerkiksi työssäoppimisjakson arviointikeskustelussa paikalla on oppilaan ja opettajan lisäksi myös työelämän edustaja. Se voi luoda ylimääräistä jännitettä tilanteeseen ja vaikeuttaa opiskelijan osallistumista dialogiin. Oppilas saattaa tuntea, ettei ole tasavertainen arvioimaan omaa suoritustaan.
Hannele kirjoitti, että hyvä lähtökohta on aloittaa niistä positiivisista asioista. Olen tästä asiasta samaa mieltä. Negatiivisten asioiden esiin tuominen heti keskustelun alussa luo epämiellyttävän ilmapiirin koko arvioinnille. Jos vain mahdollista, niin sellaiselta tilanteelta on hyvä välttyä.
Minusta on hyvä miettiä myös dialogin kulkua siltä osin, että missä järjestyksessä dialogiin osallistujat arviointejaan antavat. Joillekin opiskelijoille on vaikea antaa arviota omasta suorituksestaan ensimmäisenä. Tällöin arvioinnin voisi aloittaa vaikka työelämän edustaja tai opettaja. Ja kun ensimmäiset arviot on saatu alta pois, on oppilas jo valmiimpi arvioimaan ja keskustelemaan seuraavasta suorituksestaan. (MikaL)
JKJ: totteuttamasi kysely vaikuttaa mielenkiintoiselta. Itsekin useat henkilökohtaiset arviointikeskustelut tällä viikolla läpikäyneenä olen miettinyt voisiko itsearviointi ja palautekeskustelut toteuttaa toisella tavalla. Joidenkin opiskelijoiden kanssa keskusteluista saa hyvinkin antoisia ja löydän keskustelun kautta heistä uusia puolia.Jäin miettimään JKJ, käytkö myös henkilökohtaiset keskustelut lähettämäsi kyselyn lisäksi opiskelijoiden kanssa? Toteutuuko vuorovaikutus, jollei arviointitilanteessa kohdata kasvokkain? K.V
VastaaPoistaMiten otetaan huomioon esim. arviointikeskustelussa, että opiskelijat ovat kovin eri tavalla valmiita keskusteluun?
VastaaPoistaMonta aihetta joita tulee mieleeni kun mietin tuota kysymystä:
MInkälaiset ohjeet oppilaalle on annettu kyseiseen arviointitilaisuuteen? Mitä asioita hänen tulee näyttää arvioinnissa? MIllainen on opettaja-oppilas suhde ollut ennen arviointia (onko tällä vaikutusta? pystyykö opettaja tai oppilas jättämään taakse mahdolliset erimielisyydet?)
Mitä arvioidaan (onko kyse myyjän näyttötutkinnosta vai siivojan näytöstä)? opettajan otettava huomioon että ehkä sosiaalinen-tyyppi ei hae siivoojaksi, koska haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaan mielummin myyjäksi)?
Nämä ainakin olisi mielestäni otettava huomioon kun mietitään arviointikeskustelua kokonaisuutena. Sekä lisäksi opettajan tulisi pystyä keskittymään arviointiin eikä miettiä tulevia/menneitä muita asioita. Lisäksi myös miten palautteen antaa oppilaalle on tärkeä huomioitava asia, kuten täällä on siitä mainittukin.
Mielenkiintoinen kysymys. Etenkin tuo opettaja-oppilas suhde. Siinä syntyy helposti ennakkokäsityksiä, nimenomaan opettajan kannalta asiaa tarkastellessa, vaikka näin toki ei saisi olla. Omasta mielestäni on muuten sama, onko kyseessä myyjän tai siivoojan näyttötutkinnon arviointi. Sähköalalla tulee kuitenkin yksi pulma, minkä olen huomannut, saattaa tietysti olla muillakin aloilla; jos kyse on perustutkinnosta, siinä ei paljon itsearviointia, ainakaan kahdenkeskistä keskustelua kovinkaan paljon ehdi suorittaa, vaikka juuri perusteiden ja niiden arvioinneissa pitäisi olla esimerkillinen, koska se saattaa vaikuttaa oppijan myöhempään toimintaan hänen suorittaessaan sähköasentajan ammattitutkintoa. (Ari N)
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlen itsekin huomioinut tuon tilanteen itsearvioinneista ja luullakseni kaikki, jotka ovat arviointilanteissa olleet. Tosin löytyy poikkeuksiakin, jolloin näytön suorittaja aliarvioi omat tietotaitonsa ja suorituksensa. Kuitenkin harvemmin.
VastaaPoistaTuossa olen täysin samaa mieltä, etteivät kysymykset saa olla tenttaavia. Miksi olisikaan, koska kyse on arvioinnista, niin silloinhan on jo kysymykset itse tehtävästä tehty ja tuossa tilanteessa arvioidaan ja keskustellaan hyvässä yhteishengessä (toivottavasti) suorituksen onnistumisesta tai pahimmassa tapauksessa sen epäonnistumisesta. (Ari N)
Tuo on hyvä haaste itsellenikin saada työpaikkaohjaajat mukaan vuorovaikutteiseen keskusteluun mukaan. Tietenkin tuo on mahdollista vain, jos näyttötyö suoritetaan työssäoppijan työpaikalla, missä on työpaikkaohjaaja. Osin, ainakin sähköalalla monet tutkinnot suoritetaan koulun näyttötiloissa, joihin on tehty tarvittavat olosuhteet, mitkä vastaisivat todellista työpaikkaa. Toki työpaikoillakin tehdään, jos vain on mahdollista.
VastaaPoistaKoska itsekin olen ollut sekä työpaikkaohjaajana että opettajana, niin tiedän tuon haasteen vaikeuden. Johtunee siitä, että aika moni työpaikkaohjaaja ei ymmärrä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tarkoittaa esim. elinikäinen opiskelu, saati sitten dialoginen keskustelu (myönnän, etten itsekään tiennyt ennen tätä opiskelua). (Ari N)
Täällä käydään mielenkiintoista keskustelua itseänikin kiinnostavasta aiheesta! Teen paljon työssäoppimisten ohjauksia ja minulla on asiasta kokemusta sekä työpaikkaohjaajan että opettajan rooleista.
VastaaPoistaJKL:n tapa kerätä opiskelijapalautetta kursseilta kuulostaa toimivalta ja on varmasti oiva tapa kehittää omia kursseja sisällöllisesti, mutta myöskin kullekin henkilökohtaisesti parhaiten sopivan metodiikan osalta.
(Marko M)
Ja vielä edelleen pohtiessani tuota JKL:n mainittua palautteen keräystapaa aloin miettimään, josko se toimisi varsinaisten näyttöjen arviointitilaisuuksissa yhtä lailla.
VastaaPoistaVoisin kuvitella, että mikäli opiskelijat saisivat näyttöön keskeisistä arviointikriteereistä johdetut selkokieliset selvitystehtävät, voisi siitä olla paljonkin apua varsinkin niillä sosiaalisesti arempien nuorten tapauksessa. Näyttötilanne on muutenkin monille niin jännittävä tilaisuus, että tuosta voisi olla isokin ilo opiskelijalle, mutta myöskin arviointia helpottamaan.
Olisiko muilla jotain tätä pohdintaa auttavia kokemuksia?
(Marko M)
Minulla on tapana ottaa useamman opiskelijan arviointi tietystä tutkinnon osasta samalla päivälle, näin oppilaat saavat vertailla omia arviointejaan myös keskenään. Päivän päätteeksi pidämmekin oppilaiden kanssa yhteispalautekeskustelun jossa ei tietenkään lähdetä yksilöimään kenenkään arviointeja. Nämä yhteispalautekeskustelut saavat opiskelijat avautumaan sekä keskustelemaan arvioinnin perusteista. Tämä auttaa heitä myös ymmärtämään omaa osaamisen tasoaan verrattuna opiskelijatovereihin
VastaaPoistaOn totta, että opiskelijat kokevat monesti itsearvioinnin hyvin haasteelliseksi. Jos arviointikeskustelussa on vielä mukana työpaikkaohjaaja, keskustelun ohjaaminen on joskus todella haasteellista. Työpaikkaohjaaja ei välttämättä ole lopultakaan ollut opiskelijan kanssa arjessa kovin paljon tekemisissä, jolloin hän joutuu arvioimaan opiskelijaa pinnallisten vaikutelmien perusteella. Opiskelija ei taas ehkä luota työpaikkaohjaajaan vaan saattaa kokea tulleensa jaksolla väärin kohdelluksi. Uskoisin että avoimien kysymysten käyttäminen ja sanatarkka toisen ajatuksen jatkaminen voisivat auttaa tällaisessa tilanteessa. Esimerkiksi jos työpaikkaohjaaja on sitä mieltä, ettei opiskelijalta löydy oma-aloitteisuutta, voi pyytää häntä kertomaan mitä tarkalleen ymmärtää oma-aloitteisuudella ja antaa sitten opiskelijan peilata omaa toimintaansa tähän käsitykseen. Opiskelija on saattanut olla mielestään hyvin oma-aloitteinen jos on muutaman kerran huomannut siivota pyytämättä jälkensä tai lueskellut työpaikan turvakansiota käskemättä. Työpaikkaohjaaja on taas saattanut tuskastua luonteeltaan pohdiskelevan opiskelijan passiiviselta seisoskelulta näyttävään olemiseen ja olisi toivonut hänen kyselevän ja touhuavan enemmän. Kun molemmat puhuvat samasta asiasta samalla nimellä, on helpompi arvioida miten hyvin tämä tavoite oikeasti on toteutunut. (Hanna S)
VastaaPoista