perjantai 4. syyskuuta 2009

Mitä vaikutuksia on sillä, että kaikki eivät osallistu dialogiin?

Kun puhutaan dialogisesta oppimiskulttuurista, se tarkoittaa jokaisen aktiivista osallistumista keskusteluun.  Jokaisen osallistujan odotetaan siis kantavan kortta kekoon, luonnollisesti yksilölliset tavat huomioon ottaen. Joka tapauksessa jokainen osallistuja ymmärtää symmetrian idean mukaantulossa. Tätä asiaa opiskelijat ovat ”ihmetelleet” yhdessä, minkä seurauksena aktiivinen osallistuminen on sisäistetty toiminnan lähtökohdaksi. On vuoro ottaa ja vuoro antaa. Silloin yhdessä ajatteleminen ja tekeminen on aitoa. Kaikkien ymmärrys ja osaaminen ovat silloin yhteisessä työssä käytössä.

Monologisessa, yksilöä korostavassa tavassa näyttäisi olevan kirjoittamaton sääntö; ihmiset saavat osallistua niin kuin haluavat. Tämä johtaakin sitten moniin vaikeuksiin koulumaailmassa. Dialogisessa kulttuurissa otetaan sen sijaan vastuuta sekä omasta että toisten oppimisen edistymisestä, tyyliin ”kaveria ei jätetä”.  Kun opiskelijoiden kanssa harjoitellaan dialogista tekemistä, se tarkoittaa silloin uusien toimintatapojen oppimista.  Osallistumattomuus ei silloin kuulu kulttuuriin; opiskelija oivaltaa mukaantulon tärkeyden ja sen että kavereista pidetään huolta. Jos joku opiskelija tekee yksilöllisesti, siihen on perustellut syyt. Lähtökohtaisesti siis dialoginen työskentelytapa pitää sisällään jokaisen aktiivisen osallistumisen.

Nykyään lähes kaikki työ on myös yhdessä ajattelemista ja tekemistä. Näitä taitoja on välttämätöntä harjoitella jo opiskellessa.  On järjenvastaista, jos oppimisessa painotetaan yksin tekemistä ja sitten työelämässä korostetaankin tärkeimpänä asiana tiimityötaitoja. Tuloksellista yhdessä työskentelyä joutuu usein oppimaan pitkän kaavan mukaan. Tämä osaaminen lankeaa harvalle itsestään selvyytenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti