perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kuinka tulisi toimia tilanteissa (työlämässä, oppilaiden kanssa), joissa tulee vastaan henkilöitä, jotka eivät osaa tai halua kuunnella muita, koska h

Kysymyksestäsi käy ilmi, kuinka monologisessa kulttuurissa on vaikeaa ajatella ja tehdä yhdessä. Yritetään kovasti pärjätä, tehdä ja tietää yksin. Ja kun näin osaa, silloin muut hyväksyvät ja silloin kokee tiedostamattomasti olevansa muita parempi. Voisi tulkita näin, että ei ole "varaa" tai kannata kuunnella muita.
Dialogisessa kulttuurissa taas ajatellaan ja tehdään yhdessä muiden kanssa. Tietoa luodaan yhdessä, asioita ratkotaan muiden kanssa, jolloin jonkin asian yhdessä tuottaminen on keskeistä. Jos osaa dialogia, ymmärtää tämän. Muita kuunnellaan, koska kaikkien ymmärrystä ja osaamista tarvitaan, jotta tavoitteen mukainen asia saadaan tehtyä.
Opiskelijoille voi opettaa dialogia askel askeleelta, siis sen jälkeen kun ensin opettajana osaa kuunnella ja rakentaa yhdessä. Kun opiskelijoille painotetaan työskentelyn dialogisuutta ja sen oppimista, silloin voi vedota siihen. Liikkeelle voi lähteä dialogiosaamisen II alueelta, Dialogisesta toimintaotteesta, ja sitten sieltä sanatarkasta vastaan ottamisesta, koodaamisesta, kuuntelusta. Kyse on siten opiskelijoliden valmentamisesta ajattelemaan, oppimaan ja tekemään yhdessä.
Työelämässä, kollegojen kanssa esimerkiksi, tilanne on vaikeampi, koska itsellä ei ole ohjaajan roolia työskentelytavan suuntaamisessa (paitsi silloin jos on esimies). Kysymyksen tilanteissa voi mielestäni kuitenkin ottaa itse puheenvuoroja, kysyä tietoisesti vuoron perään muiden keskusteluun osallistujien näkökulmia (ihan nimelläkin mainiten) ja tuoda esiin haluaan kuulla juuri näiden ihmisten ajattelua. Kaikkien näkökulmien esiin saamiseen johtavaa toimintaa voi toistaa ja jatkaa aina vain uudelleen. Keskustelujen päätökseksi voi vielä kertoa, kuinka oli hienoa päästä selville monen ihmisen ajattelusta ja toimintatavoista.

1 kommentti:

  1. Niin, kirjoitit, että monologisessa kulttuurissa on vaikea ajatella ja tehdä yhdessä. Yritetään kovasti pärjätä, tehdä ja tietää yksin. Mainitsit myös, että työyhteisössä kollegojen kesken tilanne on vaikeampi. Niinhän se on,työkaverit ovat paitsi yhteistyökumppaneita myös monessa asiassa kilpakumppaneita. Onkohan tässä "yksin tekemisen" -ilmiössä enää kysymys pelkästään monologisesta kulttuurista? Miten asiaan vaikuttaa kilpailuyhteiskunnassamme vallitseva rakennemuutos, jossa työpaikkoja ja kokonaisia työyhteisöjä häviää? Voiko työyhteisöissä, jossa kilpaillaan työpaikoista ja myös kaikesta hyvästä edes syntyä dialogista keskustelukulttuuria, joka vaatii luottamuksellista ja avointa ilmapiiriä? Mari

    VastaaPoista